New York kieltää yli puolen litran limut

New Yorkin kaupunki aikoo ensimmäisenä Yhdysvalloissa kieltää yli puolen litran kokoisten virvoitusjuomien myynnin.

Kaupungin terveyslautakunta hyväksyi kiellon tänään. Sen on määrä astua voimaan maaliskuussa.

Kielto koskee yli 16 nesteunssin (noin 4,5 desilitran) suuruisia, sokeria sisältäviä virvoitusjuomia. Myyntikielto koskee esimerkiksi ravintoloita ja elokuvateattereita, mutta ei ruokakauppoja.

Kiellon rikkojille rapsahtaa 200 dollarin (noin 155 euron) sakko.

New Yorkin pormestari Michael Bloomberg on ajanut limsakieltoa. Hänen mukaansa sokeriset virvoitusjuomat ovat yksi syy Yhdysvaltain lihavuusepidemiaan.

Kuluttajat voivat yhä ostaa pienempiä virvoitusjuomia rajattomia määriä. Kielto ei myöskään ulotu esimerkiksi mehuihin, vaikka ne voivat sisältää runsaasti sokeria.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat