New Orleansin paraatia seurannut: Ampuja oli aivan vieressäni

Abdul Aziz uskoo seisseensä aivan ampujan vieressä sunnuntaina, kun tämä avasi tulen paraatissa New Orleansissa.

Ainakin 19 haavoittui tulituksessa.

– Kaikkiin ympärilläni osui, paitsi minuun. Olin onnekas, että pääsin pakoon, Aziz kertoo CNN:lle.

Kuvajournalistina työskentelevä Aziz oli seuraamassa paraatia, kun ammuskelu alkoi kahden kadun kulmassa.

–Uskon, että seisoin aivan ampujan vieressä. Näin välähdyksen aseen piipusta, mutta valitettavasti en ehtinyt nähdä ampujaa.

Ihmiset alkoivat juosta. Lähi-Idässäkin työskennellyt Aziz sen sijaan ottaa kuvia, jotka hän lähetti myöhemmin CNN:lle.

Kotikulmilla nähty ampuminen kuitenkin hätkäytti.

– Kyllä se hieman vihlaisee, kun näkee tällaista kotirintamalla. Olen surullinen. Rakastan tätä kaupunkia. Mutta rikollisuus vaivaa meitä kuin rutto, eikä tilanne tunnu paranevan, vaikka tekisimme mitä.

Poliisin mukaan ampumisessa loukkaantui 19 ihmistä, joista kaksi oli lapsia. Haavoittuneidn joukossa oli kymmenen miestä ja seitsemän naista.

Ampumisessa käytettiin useita eri aseita. Poliisi epäilee, että myös ampujia oli useampia, kaksi tai kolme. Kolmen henkilön nähtiin juoksevan pois paikalta heti ampumisen jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat