Nevalan virasta pidättäminen jatkuu

Suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan virasta pidättäminen jatkuu. Sisäministeriön mukaan Nevala ei voi palata töihin, koska häneen kohdistuva rikossyyte on edelleen voimassa ja sillä voi olla vaikutusta hänen edellytyksiinsä toimia päällikkönä.

Hyllyttämisen jatkamisesta päätti sisäministeri Kari Rajamäki. Supon väliaikaisena päällikkönä jatkaa Hannu Moilanen. Hän on näillä näkymin virassa ainakin elokuun loppuun tai Nevalan hyllyttämisen loppumiseen asti.

Valtioneuvosto myönsi Moilaselle torstaina erivapauden virkaan, johon hän ei ole koulutukseltaan muodollisesti pätevä. Helsingin käräjäoikeus piti Nevalaa syyttömänä Soneraan liittyvässä teleurkintajutussa, mutta valtionsyyttäjä Jukka Rappe valitti päätöksestä hovioikeuteen.

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapään mukaan Nevalan hyllyttämisen jatkaminen on loogista jatkoa muutama kuukausi sitten tehdylle ensimmäiselle hyllyttämispäätökselle. Tuolloin perusteena oli rikossyyte. Koska se on yhä voimassa, ei ole perusteita virasta pidättämisen lopettamiselle.

Sisäministeriön mukaan Nevalan virasta pidättämisellä ei oteta kantaa rikosprosessiin, vaan pyrkimyksenä on turvata Supon toimintaedellytykset. Naulapää uskoo, että Supossa tullaan hyvin toimeen väliaikaisvoiminkin. Nevalan lisäksi hyllyllä on osastopäällikkö Petri Knape.

-Käytännössä Supo toimii edelleen tehokkaasti, ei siinä meidän käsityksen mukaan mitään ongelmia ole, sanoo Naulapää. Valtionsyyttäjä Jukka Rapen mukaan Nevala ja Knape tiesivät alaisensa, pohjoisen alueyksikön päällikön pyytäneen laittomasti teletunnistetietoja Soneran turvallisuusjohtajalta, mutta eivät tehneet tästä rikosilmoitusta.

Käräjäoikeus tuomitsi tietoja saaneen Martti Pitkäsen sakkorangaistukseen. Nevalan ja Knapen se katsoi kuitenkin syyttömiksi. Käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että Supon nokkamiehet olisivat tienneet alaisensa laittomista puuhista. Rappe aikoo jättää muutoksenhakukirjelmänsä hovioikeuteen tammikuun aikana. Hyllytysten vuoksi asia otettaneen hovioikeudessa käsittelyyn tavanomaista pikaisemmin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat