Neuvottelut työura- ja eläkeratkaisuista jatkuvat sittenkin

Neuvottelut työura- ja eläkeratkaisuista ovat sittenkin jatkuneet työmarkkinajärjestöjen kesken. Neuvottelujen ilmoitettiin katkenneen iltapäivällä.

SAK:n viestintäpäällikkö vahvistaa, että työmarkkinajärjestöjen neuvottelut työurista jatkuvat parhaillaan.

– Tavoite on, että aamuksi saataisiin paketti kasaan, SAK:n viestintäpäällikkö Reijo Paananen sanoo.

Paanasen mukaan SAK ja STTK ovat varautuneet kutsumaan hallituksensa koolle aamulla. Mikäli esitys syntyy yön aikana, SAK:n hallitus kokoontuu puoli yhdeksältä.

Paananen kertoo, että neuvotteluja päätettiin jatkaa, koska työantajapuoli ilmaisi illan suussa olevansa valmis neuvottelemaan työurista. EK ilmoitti aiemmin, että neuvotteluja on turha jatkaa, kun palkansaajapuoli hylkäsi työnantajien aamupäivällä jättämän esityksen.

Neuvottelujen jatkumisesta kertoi ensimmäisenä Ylen uutiset. Ylen mukaan työministeri Lauri Ihalainen (sd.) olisi patistanut osapuolet takaisin keskusteluun.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat