Neuvottelut kasvihuonekaasuista kiihtyvät

Neuvottelut kasvihuonekaasujen vähentämisestä ovat kuumimmillaan. Ratkaisevaan Kioton ilmastokokoukseen on aikaa enää vajaat kolme viikkoa. Tärkeimpien osapuolten Yhdysvaltojen, EU:n ja Japanin esitykset ovat hyvin kaukana toisistaan.

Yhdysvallat ehdottaa päästöjen jäädyttämistä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä. EU:n tavoite on vähentää päästöjä 15 prosentilla samana aikana. Japani tarjoaa kompromissina päästöjen vähennystä viidellä prosentilla. Kehitysmaat eivät halua sitoutua mihinkään rajoihin, koska ne katsovat ilmastomuutoksen olevan seurausta teollisuusmaiden tuhlailevasta energiankäytöstä. Teollisuusmaat vastaavatkin valtaosasta kasvihuonekaasujen päästöistä, mutta kehitysmaiden, erityisesti Aasian maiden, päästöt kasvavat huolestuttavaa vauhtia.

Maat eivät hevillä muuta kantojaan. Tosin tiukinta linjaa vetävä EU:kaan ei kilpailukykysyistä halua yksipuolisesti sitoutua muista korkeampiin lukuihin. Yhdysvallat perustelee tavoitettaan hiilidioksidipäästöjen kehityksellä. Näillä näkymin se joutuu jäädytysvaihtoehdossakin tiputtamaan päästöjään 25 prosentilla.
-Yksi kompromissiratkaisu voi olla, että pyritään sopimaan 5-10 prosentin vähennystavoitteesta, sanoo hallitusneuvos Satu Nurmi ympäristöministeriöstä. Hänen mukaansa on myös mahdollista, että tiukkojen prosenttirajojen sijaan sovitaan jälleen kerran pelkistä suosituksista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat