Neuvottelut Albanian vaalikiistasta jatkuivat

Albanian oppositiopuolueet kokoontuivat taas tänään keskustelemaan maan poliittista kenttää jakavasta vaalilakikiistasta.

Neuvottelujen lähtökohtana oli presidentti Sali Berishan eilinen ilmoitus, jonka mukaan sosialistisen puolueen johtama väliaikainen hallitus saa nimittää maan keskusvaalilautakunnan sekä valvoa parlamenttivaalien toimittamista. Berishalle jäi kuitenkin edelleen viimeinen sana valittaessa keskusvaalilautakunnan jäseniä.

Italian pääministerin Romano Prodin mukaan Albanian oppositiopuolueiden neuvotteluissa oli edistytty huomattavasti. Prodi uskoo, että neuvotteluissa saavutetaan yhteisymmärrys muutaman päivän kuluessa. Italia on monen muun valtion tavoin vaatinut Albanian poliittisia ryhmittymiä sopimaan vaalilakikiistansa pikaisesti, jotta kesäkuun lopun parlamenttivaalit voidaan pitää suunnitelmien mukaisesti.

Albanian oppositiopuolueet ovat uhanneet boikotoida parlamenttivaaleja, koska vallitsevien vaalisäännösten katsotaan suosivan presidentti Berishan demokraattista puoluetta. Vaalilakikiista on osa Albanian kuukausia jatkunutta sisäistä kriisiä. Kriisi alkoi helmi-maaliskuussa, jolloin tuhannet kansalaiset menettivät säästönsä huijareiden pyramidirahastoille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat