Neuvontapuhelin auttaa irti tupakasta

Tupakasta irti yrittäviä ihmisiä autetaan huhtikuun toisesta päivästä lähtien ilmaisessa puhelinneuvonnassa. Palvelun takana ovat muun muassa Allergia- ja Astmaliitto, Hengitysliitto Heli ja Kansanterveyslaitos.

- Soittajia neuvoo ja tukee päivystyksessä kolme terveydenhuollon ammattilaista, kertoo koulutussuunnittelija Ulla Veteläsuo Hengitysyhdistys Helistä.

Vastaava palvelu toimii tällä hetkellä 14 Euroopan maassa. Palvelun avaaminen kevään kynnyksellä liittyy myös valtakunnalliseen Lopeta ja voita -tupakoinninlopettamiskilpailuun.

Kilpailussa tupakanpolttajia kannustetaan rahapalkinnoilla irti riippuvuudesta. Tänä vuonna osallistujia kehotetaan vaihtamaan tupakointi liikuntaan. Kilpailun järjestää Terveys - Hälsan ry yhdessä lukuisien terveysalan järjestöjen kanssa.

Kilpailuun voi osallistua vähintään 18-vuotias ja yli vuoden ajan tupakoinut tai nuuskannut ihminen. Kisan tavoitteena on olla tupakoimatta toukokuun ajan. Rahapalkinnot arvotaan osallistujien kesken.

Kilpailussa on myös omat sarjat kannustajille ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Kilpailuun voi ilmoittautua maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien esimerkiksi apteekeissa.

Tupakointia lopettavia autetaan 2. huhtikuuta lähtien arkisin 13-18 numerossa 0800-148484. Puhelu on maksuton.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat