Neurowayn kolmas testiryhmä on nyt valittu!

Neurowayn elokuun testiryhmä on valittu. Mukaan pääsi 15 testaajaa.

Neurowayn elokuun testiryhmä on nyt valittu! Elokuussa testaajat etsivät apua lomalta paluun aiheuttamaan ahdistukseen sekä työn aiheuttamaan stressiin.

Neuroway on uusi, muistia ja henkistä vireyttä tehostava, kotimainen erikoislesitiinituote, joka sisältää runsaasti niitä rasvayhdisteitä joita muun muassa hermosolut tarvitsevat. Elokuussa tuotetta testaa ryhmä, joka etsii apua lomalta paluun aiheuttamaan ahdistukseen sekä työn aiheuttamaan stressiin.

Näin ryhmäläiset perustelivat, miksi juuri he olisivat sopivia testaamaan Neurowayta:

"Olen luovan alan opiskelija, ja vietän lähes koko kesän työharjoittelussa, saaden vain pari hassua viikkoa lomaa ennen opiskelujen alkamista. Stressaan hieman jo nyt koulun alkua, sillä minulla on pitkin vuotta ollut hieman "käynnistysvaikeuksia", unohtelua ja yleisesti tunne siitä, etten ole kaikkein terävimmilläni. Olen jo pitkään miettinyt jonkinlaisen rasvayhdistevalmisteen käyttämistä, sillä sellaisesta saattaisi todella olla apua, mutta koska opiskelijana minulla ei todellakaan ole mitä tuhlata, en ole vielä toistaiseksi päässyt moista koskaan kokeilemaan."

"Olen ollut sapatilla edellisestä työstäni ja myös hiukan masentunut. Nyt käynnistelen pikkuhiljaa uusia työtehtäviä, jotka ovat (ainakin nyt alkuun) osa-aikaisia, ja projektiluonteisia. Tuntuu, että en löydä itsestäni sitä samaa "vanhaa" työtehoa ja puhtia hoitaa projektien asioita eteenpäin (vaikka kyseessä onkin tosi mielenkiintoisia juttuja), joten jotain "piristystä" kaipaisin."

"Tällä hetkellä olen rennossa kesätyössä, mutta muuten opiskelen hammaslääketiedettä ja syksyllä on siirtyminen kandivaiheeseen. Sitä ennen joudun suorittamaan muutaman tentin ylittääkseni ns. klinikkakynnyksen. Ylipäätään klinikkakynnystä pidetään hyvin stressaavana vaiheena opiskelujamme, koska opiskelujen muoto muuttuu hyvin ratkaisevasti."

"Olen hoitanut kotona lapsiani viimeiset 4 vuotta ja elokuussa olisi tarkoitus palata töihin ja vieläpä uusiin vaativampiin tehtäviin. Olisi hienoa jos tuote auttaisi pääsemään vauhtiin mukaan."

"Opiskelen yliopistossa ja syksyllä alkaa todennäköisesti viimeinen opiskeluvuoteni. Edessä on gradun teko ja sen rinnalla loppujen opintojen suorittaminen. Opiskelujen ohessa käyn myös töissä. Aikataulut ovat tiukkoja, keskittymiskykyä ja uuden omaksumista vaaditaan jatkuvasti. Stressaannun ja ahdistun helposti, mikä vaikuttaa myös mm. unen laatuun ja laajemmin hyvinvointiini. Olen myös jännittäjä, eli jännitän erilaisia esiintymis- ja sosiaalisia tilanteita. Minussa on perfektionistin vikaa ja vaadin itseltäni paljon. Olisi mielenkiintoista kokeilla, onko Neurowaylla vaikutusta hyvinvointiini."

"Työskentelen toiminnanohjaajana katkeroituneiden ja syrjäytyneiden pitkäaikaistyöttömien parissa ja aina rentouttavankin kesäloman jälkeen töihin paluu aiheuttaa minulle stressiä sekä ahdistusta. Olisi mielenkiintoista kokeilla uutuustuotteen vaikutusta. Kirjoitan myös mielelläni palautetta kokemuksistani!"

"Olen ollut hyvin stressaantunut jo pidemmän aikaa. Esimieheni aiheuttaa minulle stressiä ja siksi nukun viikolla huonommin kuin viikonloppuna. Odotan jo innolla kesälomaa, mutta kauhulla elokuuta, kun työt taas jatkuvat. Jo nyt, ennen kuin kesäloma on edes alkanut, minua ahdistaa töihin paluu kesäloman jälkeen sekä esimieheni epäasiallinen käytös minua kohtaan. Haluaisinkin testata uutta Neuroway-tuotetta ja katsoa, olisiko siitä apua minulle."

"Ihan hirveät suorituspaineet töissä, opiskeluissa ja kotona! Olen projektipäällikkönä projektissa, jollaista ei ole aikaisemmin toteutettu. Nykyisessä taloustilanteessa projektia voi kuvailla vähintäänkin haastavaksi. Opiskelen täydennyskoulutuksessa työn ohessa ja olen viisihenkisen perheen äiti. Lisäpotkulle aivoihin on todellakin tilausta!"

"Kuuluisin ehdottomasti elokuun ryhmään, sillä elokuussa palaan takaisin kouluun ja se tulee olemaan stressaavampaa kuin ikinä. koulupäivät kestävät puoli kahdeksasta viiteen ja sisältävät todella paljon uutta ja vastuullista tehtävää joka päivä. Nyt keväällä koko kurssimme oli jo aivan nääntymäisillään ja valmiita lopettamaan tämän koulutuksen. Jos tämä tuote todella auttaisi minua jaksamaan ja vastaamaan haasteisiin paremmin olisin erittäin innoissani."

"Aloitan 1.8 myyntipäällikkönä ja suorituspaineet töissä vaan lisääntyvät. Odotukset tuloksista ovat kovat. Olen valmis panostamaan kaikkeni ja puhtia täynnä. Tarvitsen kaikki mahdolliset apuvälineet käyttööni. Olisin iloinen testiryhmään pääsystä ;)"

"Ammattini vaatii äärimmäistä tarkkuutta ja keskittymiskykyä. Työ on ajoittain hyvin stressaavaa ja kahden pienen lapsen äitinä yöunet jäävät useasti vajaaksi. Loman jälkeen työt alkavat taas täydellä painolla joten kokeilisin mielelläni Neuroway-tuotetta. Lisäapua todella kaivataan..."

"Erittäin stressaavan kevään jälkeen odotan heinäkuista lomaa kuin kuuta nousevaa mutta tiedän jo nyt, että loman lähestyessä loppuaan stressitaso nousee ja töihin paluun tapahtuessa hypin jo seinille pelkästä ahdistuksesta enkä saa nukuttua öisin. Jos tästä tuotteesta olisi edes jotain apua, niin toivoisin todella, että pääsisin elokuun ryhmään Neurowayta testaamaan!"

"Olen ollut viimeiset kaksi ja puoli vuotta erittäin kovan paineen alaisena työssäni ja stressiä on valtavasti. Se vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja tahtoisin apua tähän. Lomat ovat ainoita aikoja jolloin voi rentoutua edes vähän, ja siksi lomalta paluu tuntuu työläältä. Minulla ei lisäksi ole sijaista joka hoitaisi hommat lomieni aikana joten esim. kesäloman jälkeen on tiedossa puolta enemmän töitä kun "normaalisti" - ja tämä normaali tilannekin tarkoittaa noin 20-30 tuntia ylitöitä kuussa."

"Haluaisin elokuun ryhmään, elokuun alussa palaan stressaavaan työhöni, tuuraajaa ei ole ollut. Kun näin tuon tuotteen, sydän pomppasi melkein kurkkuun. Se tuntui niin jotenkin minulle osuvalta. Tämä on juuri sitä mitä tarvitsin, masentaa, kun ei tahdo muistaakaan enää."

"Sopisin varmasti noihin kaikkiin ryhmiin, mutta elokuun ryhmä voisi olla kaikkein osuvin, lomaltapaluun kannalta. Tarvitsisin todella jonkinlaista lisäpuhtia, kun tuntuu, ettei voimat meinaa riittää nykyään enää mihinkään, niin henkisesti, kuin fyysisestikään. Elämässä on vain työ, aikaa ei jää edes ihmissuhteille ja työpaikalla hommat sen kun lisääntyvät ja väki vähenee. Vähemmästäkin tuntee itsensä alati väsyneeksi, stressaantuneeksi ja masentuneeksi. Mielelläni kokeilisin tämän tuotteen toimivuutta ja kertoisin siitä myös muille."

Artikkelin tarjoaa:

Artikkelin tarjoaa:

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat