Nettiseksistä ehdollista vankeutta neljälle miehelle

Kauhajoen käräjäoikeus on tuominnut neljä miestä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomitut hyväksikäyttivät 11-vuotiasta tyttöä netin välityksellä.

Miehet tutustuivat tyttöön netin keskustelupalstalla vuonna 2006. Käräjäoikeuden mukaan miehet saivat tytön lähettämään heille kuvaa itsetyydytyksestä web-kameran välityksellä.

Tuomitut miehet asuvat eri puolilla maata, eikä kukaan heistä ollut fyysisesti tekemisissä uhrin kanssa. Käräjäoikeuden mukaan teko kuitenkin toteuttaa törkeän hyväksikäytön tunnusmerkit. Uhri oli huomattavan nuori ja tekojen katsottiin olevan omiaan aiheuttamaan hänelle erityistä vahinkoa.

Kolme miehistä tuomittiin törkeistä hyväksikäytöistä ja yksi hyväksikäytöstä. Pisin tuomio oli puolitoista vuotta ehdollista vankeutta ja lyhin kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta. Tuomion päälle määrättiin yhdyskuntapalvelua.

Lisäksi tuomitut joutuvat maksamaan uhrille korvauksia kärsimyksestä ja psyykkisen terveydentilan häiriintymisestä.

Hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 2006-2007.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat