Nettiradiot hiljenivät maksukiistojen takia

Tekijänoikeusjärjestöt haluavat omansa, radiot syyttävät kaksoislaskutuksesta.

Suuret kaupalliset radioasemat ovat keskeyttäneet Internet-lähetyksensä tekijänoikeusmaksuista syntyneen kiistan takia. Lapun luukulle ovat laittaneet valtakunnallinen Radio Nova sekä pääkaupunkiseudulla kuuluvat Kiss FM, Radio City ja NRJ.

Vaikka asemia ei enää voikaan kuunnella netistä, lähetykset eetterissä jatkuvat normaalisti. Syynä nettilähetysten keskeyttämiseen on kiista periaatteista ja vähän rahastakin.

-Meidän mielestämme kyse on saman signaalin jakelusta, joka pitäisi maksaa vain kertaalleen. Molemmat tekijänoikeusjärjestöt, sekä Gramex että Teosto, lähtevät siitä, että kaikki ovat omia jakeluteitään. He haluavat rahat joka jakelutiestä, selvittää SBS Finlandin toimitusjohtaja Leena Ryynänen.

SBS-yhtiöön kuuluu 14 paikallisradiota, muun muassa Kiss FM ja Radio City. Markkamääräisesti Gramex-kiistaa käydään 5000-6000 markasta kuukaudessa. Teosto puolestaan aikoo korottaa nykyistä 500 markan kuukausimaksuaan ensi vuoden alusta ainakin kaksinkertaiseksi.

Kehno aika radioille


Radio Novan toimitusjohtaja Petri Manninen korostaa kiistan periaatteellista puolta. Ajankohta korotuksiin on huono, sillä nettiradioala on hänen mukaansa kansainvälisestikin kurjassa jamassa.

-Meidän tekijänoikeusjärjestöt ovat korvaustensa suhteen kehnoon aikaan liikkeellä. Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila ei ymmärrä, miksi radiot pakenivat Internetistä juuri nyt. Sopimukset päättyivät viime vuoden lopussa, ja radiot olivat loppuajan sopimuksettomassa tilassa. Marttilan mielestä nettijakelusta pitää maksaa, koska kyse on eri välityskanavasta. Netti myös lisää radion kuuntelijapotentiaalia tuntuvasti.

-Gramexin maksu on vain pieni lisäke varsinaisen maksun päälle, hän huomauttaa. Marttila korostaa, että kyse on vain noin puolen prosentin osuudesta radion liikevaihdosta, kun varsinainen maksu on viisi prosenttia vuosiliikevaihdosta. Kaupallisten asemien liikevaihto on 10-50 miljoonaa markkaa vuodessa.

Gramex sopiva syntipukiksi?

Marttila pitää tekijänoikeusjärjestöjä sopivina syntipukkeina, joita on hyvä osoitella. Todellinen syntipukki saattaa kuitenkin löytyä teleoperaattoreista, joiden maksuihin uppoaa tuntuvasti enemmän kuin tekijänoikeusmaksuihin. Leena Ryynänen on eri mieltä, vaikka joidenkin radioiden kohdalla väite pitää toki paikkansa.

-Operaattoreiden kanssa voi neuvotella. Siellä on tavarantoimittajia 3-5, voit kilpailuttaa ja vaihtaa niitä säännöllisin väliajoin. Gramex ei neuvottele; se vain ilmoittaa, että tämän maksatte. Jotkut radiot ovatkin vieneet Gramexin määräävän markkina-aseman Kilpailuviraston tutkittavaksi. Päätöksiä odotetaan vuoden loppuun mennessä.

Radio Helsinki ottaa rauhallisesti

Nettilähetyksiään jatkavat vain Yleisradion kanavat sekä piskuinen kaupallinen Radio Helsinki. Viimeksi mainitulle jopa tuhansien kuulijoiden lisäys viikossa on sen verran merkityksellistä, että Internet-lähetyksen lopettamiseen ei ole ollut syytä.

-Meidän mielestämme on erittäin tärkeä foorumi olla siellä. Sitä paitsi aloitimme ja olimme pitkään pelkästään netissä. Lopettaminen olisi yhden tietyn kuulijakunnan heittämistä yli laidan - en ymmärrä että kenelläkään radiolla on varaa sellaiseen, sanoo Radio Helsingin päätoimittaja Paula Salovaara. Hänen mielestään tekijänoikeuskiista voidaan hoitaa neuvottelemalla.

-Toivottavasti pääsemme kompromissiin, jossa kukaan ei ole kauhean tyytymätön. Missään tapauksessa kiista ei ole syy sulkea radiota. Se on sama kuin menisi takaisin höyryveturiaikaan siinä pelossa, että dieselöljy kallistuu, Salovaara naurahtaa.

Teoston ilmoitus viimeinen pisara

Suurista kaupallisista pisimpään netissä kuului Kiss FM: yli kaksi vuotta.

-Kissiin saimme paljon palautetta myös ulkomailta. Joku kirjoitti sydäntäsärkevästi, miten se oli hänen viimeinen linkkinsä koti-Suomeen, Ryynänen kertoo. Tällaiset kuulijat ovat hänen mukaansa jopa valmiit maksamaan nettipalvelusta. Joukko on kuitenkin niin pieni, ettei lähetys pelkästään sillä perusteella kannata. Näppärää laskutustapaakaan ei ole toistaiseksi keksitty. Ryynäsen mukaan Teoston ilmoitus maksujen moninkertaistamisesta koettiin Radioiden liitossa viimeiseksi pisaraksi.

-Emme oikein ymmärtäneet, että Teosto voi yksipuolisesti ilmoittaa korottavansa tariffia moninkertaiseksi, hän perustelee. Nykymaksua radiot ovat pitäneet "passelina, muodollisena korvauksena". Neuvottelut asiasta ovat kesken. Teoston kanssa neuvottelee Suomen Radioiden Liitto, mutta Gramexin kanssa keskusteluyhteys on ainoastaan Radio Helsingillä.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat