Nettipoliisi esti uuden kouluiskun

Poliisi on onnistunut estämään tänä syksynä Jokelan tai Kauhajoen kaltaisen iskun johonkin Suomen kouluun. Suunnitelma paljastui ajoissa poliisin nettitarkkailun ansiosta.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala on hyvin niukkasanainen tapahtuneesta. Hän ei esimerkiksi paljasta, missä päin Suomea koulu sijaitsee tai minkäikäinen uhkailija on.

- Suunnitelma paljastui sekä poliisin Kauhajoen jälkeen käynnistämän oman nettiseurannan ansiosta sekä yleisövihjeiden avulla. Kolmas todiste löytyi epäillyn omalta tietokoneelta, Haapala kertoo MTV:n Uutisille.

Epäilty on ohjattu hoitoon yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. KRP:n Haapala ei suostu kertomaan edes sitä, miten tutkinta asiassa nyt etenee.

- Suomessa henkirikoksen valmistelu ei ole rangaistavaa. Poliisi voi estää iskun kouluun, mutta kun sen suunnittelu ei ole rikos, tämä on hyvin ongelmallista, Haapala pohtii.

Valmiiksi suunnitellun kouluiskun paljastumisesta ajoissa uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Lehden mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi asiasta päätoimittajille taustatilaisuudessa.

- Jos me olisimme päättäneet julkistamisesta, olisimme ehkä päättäneet toisin, Haapala muotoilee nettivalvontaa tekevien poliisien puolesta .

Jokelan jälkeen Suomen koulut ovat saaneet suoraan yli 200 uhkausta.

- Uhkailut leviävät epidemian tavoin, nuoret kopioivat toisiaan. Nuoret eivät tajua, kuinka vakavasta asiasta on kyse ja kuinka raskas koneisto lähtee liikkeelle joka kerta, KRP:n Haapala muistuttaa.

MTV:n Uuutiset kertoi viime viikolla, että KRP:n avuksi irrotetaan työvoimaa muusta poliisihallinnosta. Lisämiehitystä on tulossa noin kymmenen henkeä. KRP:ssä nettivalvontaa on tehty läpi vuorokauden ja kaikkina viikonpäivinä, aina kaksi ihmistä kerrallaan.

Lue myös:

    Uusimmat