Nettilehdet lomauttavat maailmalla

Sanomalehtien verkkosivut joutuvat painiskelemaan vähennetyillä työntekijämäärillä ja rajoitetuilla teknisillä resursseilla samaan aikaan, kun kävijämäärät sivuilla ovat nouseet huomattavasti Yhdysvaltain terroristi-iskujen seurauksena.

Hollantilainen sanomalehtien julkaisija PCM oli juuri ilmoittanut pakkolomauttavansa 130 Internet-toimittajaansa ja lopettavansa verkkotoimintansa, kun yhtäkkiä sen sivujen kävijämäärä nelinkertaistuikin. Kansainvälinen CEO Cees Smaling taas on ohjannut toimittajiaan käyttämään verkkoa uutisten julkaisemiseen kalliiden erikoisjulkaisujen sijaan.

Kuten useimmat muutkin johtavat eurooppalaiset päivälehdet, myös Le Monde on luopunut kerran päivässä päivittyvistä uutissivuista ja muuttanut sivunsa jatkuvasti päivittyviksi. Näin se on kilpailukykyinen television ja radion kanssa ja saa samalla mainostuloja sivujensa bannereista.

Lisäksi Le Monde tekee hyvää voittoa verkkopalveluillaan, kuten uutisarkistollaan sekä tulostusvalmiilla painoksillaan. Verkkotoimittaja Bruno Patinon mukaan tämä toiminta on kolminkertaistunut tänä vuonna.

Espanjan El Pais on alkanut keskittyä verkkoanimaatioihin, joita se myy verkkolehdille ympäri Eurooppaa. Belgian De Standaard puolestaan on valmistautumassa myymään asikkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan räätälöityjä uutisia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat