Nettikysymys: Tiuran uskottavuus murentunut

Kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuran ympärillä riehuva loikkauskohu on kirvoittanut kansalaisilta mielipiteitä internetissä. MTV:n uutisten nettikysymykseen tuli parissa päivässä yli 4000 vastausta.

Lähes 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei Marja Tiura ole enää uskottava poliitiikkona.

- Ulkoa opetellun "haluan työrauhan kansanedustajan työn hoitamiseen" -liturgian toistelu ei varmaankaan vakuuta ketään Tiuran uskottavuudesta. Ja vaaliraha-kysymysten totaalinen ohitus on todella läpinäkyvää, arvioi yksi kirjoittajista.

Joidenkin nettikysymykseen vastanneiden mielestä Tiuran olisi pitänyt selvittää suoraselkäisesti sotkut.

- Petoksen suunnittelu äänestäjiään kohtaan on hirveä rikos, toteaa Vaeltaja-niminen vastaaja.

Kirjoittajien joukossa myös harmittaa, että suomalaisen yhteiskuntavaikuttamisen luotettavuus sai jälleen uuden rätin päin naamaansa.

Tiuralla myös tukijoita

Kannattajiakin kuitenkin löytyi, sillä noin kolmannes vastaajista näki kokoomuksen viime vaalien äänikuningattaren olevan yhä uskottava työssään.

- Tiura ottaa mieluummin julkisesti turpiin, kuin antaa hyväksikäyttäjän Merisalon pompottaa ties kuinka kauan, kirjoittaa nimimerkki Kohuliikemies.

Osa vastaajista uskoo, että Tiura-kohun taustalla on miehinen kostotoimi.

- Marja on suoraselkäinen maalaislikka ja taatusti kokoomuslainen. Tästä koko jupakasta ulkopuolinen näkee selvästi, että Marja on jossain vaiheessa astunut jonkun nimimiehen varpaille ja nyt annetaan täyssäkillisellä molemmilta puolin.

Toinen puolestaan epäilee, että vallalla on myrsky vesilasissa -ilmiö.

- Asia on paisuteltu naurettaviin mittasuhteisiin. Kertoo enemmän katsojista kuin kohteesta. Oli miten oli, niin entä sitten? Eikö poliitikko esimerkiksi saisi muuttaa mielipidettään, kyselee nimimerkki Naskali.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat