Mainos

Nettikysymys: Kuljetusalan lakko koskettaa valtaosaa

Valtaosa MTV:n nettikysymykseen vastanneista uskoo Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n työtaistelun näkyvän arkielämässä.

Yli 63 prosenttia vastaajista sanoo, että autoliikenteen lakko vaikuttaa elämään. Etenkin työmatkojen taittuminen huolettaa.

Työmatka hankaloituu huomattavasti, saattaa myös olla etten pääse laisinkaan töihin, arvelee Tipi.

Työmatka omalla autolla 45 km suuntaansa. Tankillisella ajaa noin vajaat kaksi viikkoa. Jos polttoaine loppuu asemilta, ei töihinkään pääse, eräs vastaaja kirjoittaa.

Liikenneyhteyksien lisäksi kansalaiset ovat huolissaan elintarvikkeiden ja polttoaineen riittävyydestä. Toki on niitäkin vastaajia, joita autoliikenteen lakko ei ihmeemmin hetkauta.

Tulee käytettyä pakastimessa olevat ruuat ja mehut, jos kaupoista loppuvat ruuat. On se kovaa, kun joutuu arkenakin riistaruokia syömään. Fileitä ja muuta. Busseja en käytä ja tankki on täynnä autossa, iloitsee Pex.

En huku jätteisiin, bensaa en tarvitse, linja-autolla en kulje ja ruokaa on kellarissa ja pakastimessa vaikka pitempäänkin lakkoon. Maitoa saan tilalta ja lihaa kotiteurastamoilta, että toivotan lakkolaisille pitkää hyvinvointia, toivottelee puolestaan Reiska.

MTV:n nettikysymykseen on vastannut lähes 3200 henkilöä.

"Värikästä keskustelua"

Auto- ja kuljetusalan illalla alkava työtaistelu näkyy värikkäänä mielipiteiden vaihtona internetin keskustelupalstoilla. Silti vain harva suunnittelee hamstrausmatkaa lähimpään ruokamarketiin.

Keskustelupalstoilla pohditaan kuitenkin, millaisia elintarvikkeita kannattaisi varastoida. Joku pakastaisi maitoa, toinen ostaisi purkkikaupalla vitamiinipillereitä vitamiinintasapainon ylläpitämiseksi, kolmas täyttäisi pakastimen leivällä.

Vääräleuat ehdottavat nälänhätää pelkääville kansalaisille lemmikkien tai jopa toistensa syömistä.

Ette kyllä ala syömään toisten koiria tai muitakaan lemmikkejä ellette itse halua joutua jonkun ruokalistalle, muistuttaa kuitenkin kirjoittaja MTV:n uutisten keskustelupalstalla.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.