Nettikysely: "Viina ei ole peruselintarvike"

(Lehtikuva)

MTV:n nettikyselyssä hallituksen esittämä alkoholiveron nosto saa kannatusta. Vastaajista selvä enemmistö eli 71 prosenttia pitää viinaveron nostoa hyvänä tapana kerätä valtiolle rahaa. Iltapäivällä kello 14:n jälkeen lähes noin 2100 ihmistä oli vastannut kyselyyn.

"Janne" muistuttaa, että kenenkään ei ole pakko ostaa alkoholia.

- Viina ei ole ihmisen peruselintarvike, vaikka tämä katajainen kansa saattaa sitä niinkin perustella. Yleensähän hallitus on nostanut välttämättömien tai lähes välttämättömien hyödykkeiden veroja, siksi tämä on tervetullutta politiikkaa.

Vastaajat myös muistuttavat alkoholin aiheuttamista kärsimyksistä sivullisille. "Tepa" huomauttaa, että alkoholin vaikutuksen alaisena tehdään rikoksia, josta kärsivät myös sivulliset.

- Lapet kärsivät viinan kanssa rellestävien vanhempien takia. Mitä kaikki seuraukset maksavat yhteiskunnalle? Maksakoot viinan juojat veroina vaikka kaiken!

Tuonnin epäillään lisääntyvän

Veronkorotusta vastustaa noin 30 prosenttia vastaajista. Yleisin huoli heillä on se, että alkoholin tuonti ulkomailta lisääntyy.

- Naapurimaahan menevät nekin rahat, kun kansa hakee juomansa muualta. Käyttö ei suinkaan vähene veroja tai hintoja nostamalla. "Jeppehän" juo oli hinta, verot mitä tahansa, kirjoittaa nimimerkki "Kohtuukäyttäjä".

Moni vastaaja ehdottaa vaihtoehtoisia rahankeräyskeinoja, esimerkiksi päättäjien määrän vähentämistä ja heidän palkkojensa laskemista.

Nimimerkki "aps" epäilee, että veronkorotus kouraisee vain tiettyä osaa kansasta.

- ... yritysjohtajat eivät maksa itse mitään, vaan laittavat niin viinalaskut kuin ravintolalaskutkin firmansa piikkiin.Eikö tässä kannattaisi tehdä kansanäänestys niin valtiovalta huomaisi että kansa on jälleen puhunut?

Lue myös:

    Uusimmat