Nettikysely: Suomalaiset uskovat metsäteollisuuteen

Metsäteollisuuden yt-neuvottelut ja paperitehtaiden sulkemiset ovat aiheuttaneet huolta alan tulevaisuudesta, mutta valtaosa suomalaisista uskoo silti metsäteollisuuteen.

MTV:n nettikyselyn mukaan hieman yli puolet (53,5 prosenttia) suomalaisista on sitä mieltä, että metsäteollisuudella on yhä tulevaisuus Suomessa. Optimistien määrä ei ole kuitenkaan ylivoimainen, sillä reilut 46 prosenttia ei näe alan tulevaisuutta valoisana.

Monet vastaajat näkevät suomalaisen metsänhoidon järkevänä ja hyvänä myös tulevaisuutta ajatellen.

- Suomessa riittää metsiä hyödynnettäväksi järkevän metsän hoidon vuoksi.

Eräs vastaaja on varma, että paperiteollisuus nousee vielä.

- Paperia kuluu valtavat määrät joka päivä ja varastot loppuvat aikanaan. Luulen, että yllättäen tulee vielä kova kysyntä nimenomaan paperista.

"Muuten tulee nälkä"

Jotkut vastaajat sanovat, että täällä Pohjolassa on pakko uskoa metsäteollisuuteen.

- Pohjoisessa ei muuta mahdollisuutta kuin uskoa metsäteollisuuden jatkuvan, nälkä tulee muuten.

- Millä ihmeellä täällä kurjassa ja kylmässä pohjolassa eletään, jos ei ainoaa uusiutuvaa luonnonvaraa, metsiä, voitaisi hyödyntää ja jalostaa metsäteollisuuden kautta vientituotteiksi ja myös kotimaankin rakennustarpeiksi.

Osa alan tulevaisuuteen uskovista sanoo kuitenkin, että metsäyhtiöiden johdoissa olisi parantamisen varaa.

- Se on melkein ainut millä on täällä menneisyys ja tulevaisuus, jos vain isommat herrat olisivat ajan tasalla ja osaisivat muutakin kuin nostaa vaan osinkoja.

- Meillä on metsää, osaamista, ammattitaitoa - kaikki korkeatasoista. Olisi todella tärkeää saada johtoportaaseen henkilöt joilla on suhteelisuuden taju koko palettiin, osaisivat katsoa laaja-alaisesti kaikki osapuolet huomioon ottaen, ja osattaisiin nähdä realistisesti tulevaisuuteen ja toimia sen mukaan.

- Kyllä uskoa on, mutta toivottavasti alaa ei nykyisessä tilanteessa ajeta liian alas. Helposti joudumme noususuhdanteessa myymään "ei oota" ja sitten pomojen päät laitetaan vadille.

"Metsät eivät ole enää Suomen"

Huomattavan suuri osa vastaajista ei kuitenkaan näe metsäteollisuuden tulevaisuutta kovinkaan ruusuisena. Eniten kritiikkiä saa osakseen alan johto.

- Ei säily Suomessa, jos johtamistaso säilyy näin surkeana vuodesta toiseen. Pitää ajatella muitakin asiota kuin omia ja "kavereiden" bonuksia.

Monet vastaajat pelkäävät myös metsien valuvan muiden maiden omistukseen.

- Suomen metsäteollisuus hiipuu koko ajan. Tuijotetaan koko ajan muuhun kuin Suomen kansan tulevaisuuteen ja työllisyyteen.Mihin ovat kaikonneet suuret rahat? Tietenkin muihin maihin. Hävettää niin pirskatisti.

- Suomi tai suomalaiset eivät omista tehtaita Suomessa enää. Halosen aikaisemmin pyytämä globalisaatio on nyt saavuttanut Suomen.

Jotkut kritisoivat myös suomalaista metsänhoitoa. He eivät jaksa uskoa, että Suomella olisi sananvaltaa kansainvälisessä kilpailussa.

- Täysin mahdotonta. Täällä on liian kallis työvoima, kuljetuskustannukset pilvissä, oma puusto "tulitikkua", Venäjällä puutullit, vienti ei vedä, tuotteet liian kalliita ja niin edelleen.

- Näin maallikosta tuntuu holtittomalta nuorten kouluttaminen metsäkoneiden käyttäjiksi. Metsänreunat täynnä halkokasoja, mutta käyttöä ei puille ole. Suomi ei oikein osaa hoitaa vihreää kultaansa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat