Nettikauppa huimassa kasvussa

Nettikauppa kasvoi viime vuonna huikeaa vauhtia. Postimyyntiyrityksille se oli tuntuva tulospotku. Tilauslistat pullistelevat nyt uusia, nuoria asiakkaita.

Hobby Hallin uusi toimitusjohtaja on vähittäiskaupan konkari. Raija Saari on kiertänyt SOK:n, Keskon ja Tiimarin kautta takaisin Stockmannille. Työnä on nostaa pari vuotta tappiota tehnyt Hobby Hall tänä vuonna plussalle. Yrityksen joka kulmaa kohennetaan, mutta tavaravalikoima on tärkein.

- Tuotemixistä kaikki lähtee, että meillä on sellainen tuotemixi, joka tukee tätä meidän tuotekehitystä ja asiakaspalvelua. Logistiikkakustannukset ovat yksi merkittävä tekijä tässä kehittämistyössä, kustannustehokuutta kehitetään sillä sektorilla kuten myös markkinoinnissa, kertoo Saari.

Verkkomyynnin kasvu oli viime vuonna kovaa. Sitä kautta postimyyntiyritykset saavat kaivattuja uusia, nuoria asiakkaita.

- Viime vuonna Suomessa verkkokaupan lisäys oli 25 prosenttia ja Virossa jopa yli 50 prosenttia. Verkkokauppa kehittyy edelleenkin vahvasti ja sen eteen tullaan tekemään erityistoimenpiteitä, että sitä kehitystä tuetaan, se on merkittävä ja tulee kasvamaan ja kehittymään vauhdilla, Saari jatkaa.

Myös kilpailija NetAnttila kirjasi kovia kasvulukuja. Sen etämyynti kasvoi viime vuonna lähes 12 prosenttia. Verkkokaupan osuus on tätä suurempi, koska NetAnttila tilastoi nettikaupan ja perinteisen postimyynnin yhtenä etäkaupan lukuna.

Yksi syy verkkokaupan loikkaan löytyy laajakaistojen suosiosta. Sukkelasti avautuvia myyntiesitteitä on helppo selailla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat