Netissä julkaistaan jo tuhansia kirjoja

Yhä useammin hakuteosta voi lukea vain verkossa. Myös erilaiset pienpainatteet kuten ammattikirjallisuus, väitöskirjat ja erilaiset opinnäytteet ovat siirtymässä pelkästään nettijulkaisuiksi. Kaunokirjallisuudenkin levittämistä vain verkossa kokeillaan jo. Osa aineistosta on maksutonta. Nettiromaanit ovat yleensä samanhintaisia kuin kovakantiset, mutta hakuteokset ovat yllättävän halpoja.

Verkossa voi lukea jo tuhansia kirjoja, joita koskaan edes aiota julkaista kovakantisina. Painettujen tietokirjojen menekki on laskenut, kun esimerkiksi kolmekymmentä-osaista, ilmaista Ensyklopedia Britannicaa voi helposti selailla kotitietokoneella. Netissä voi myös lukea satoja vuosia vanhoja, hapertuneita teoksia. Osa lukijoista ei kuitenkaan halua, eikä osaakaan ladata nettikirjoja. Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm Jyväskylän yliopiston kirjastosta pitää sitä nopeasti väistyvänä ongelmana. -Nettikirja ei mielestäni eriarvoista lukijoita, vaan pikemminkin tasa-arvoistaa, meillä on erittäin hyvä kirjastolaitos, jossa on hyvä laitteisto, sekä yleisillä kirjastoilla että tieteellisillä kirjastoilla. Käytännössä jokaisella on mahdollisuus saada hakuteoksia ja elektronista kirjallisuutta käsiinsä, Samoin koulut ovat erittäin hyvin varustautuneita. -Kyse on vain käyttötottumuksista. Jos opettajat ohjaavat oppilaitaan käyttämään elektronisia hakuteoksia, niin uskon, että tämä sukupolvi käyttää hyvin sujuvasti näitä muutaman vuoden päästä, Kai Ekholm uskoo.

Sähkökirja lentokoneeseen


Kylpyammeessa nettikirjaa ei voi lukea, mutta mukaansa sen voi ottaa, jos lataa sisällön kämmentietokoneeseen, sylimikroon tai sähkökirjaan. Sähkökirjan tosin arvioidaan olevan insinöörien keksimä, turha ja kallis laite. Nettikirjan etu on nopeus. Sen voi levittää muutamassa minuutissa ympäri maapalloa. Kauhukirjailija Stephen Kingin vain verkossa julkaistua novellia myytiin 400 000 kappaletta, vuorokaudessa. Netti sopii myös pienten painosten ammattikirjallisuudelle, jonka painaminen ei ole taloudellista. Toimitusjohtaja Tapio Mäkelä nettikirjakauppa Meteorista pitää nettikirjaa hyvänä sikälikin, että se voi esimerkiksi olla kaksisuuntainen: nettioppikirja voi sisältää tehtäviä, jotka menevät suoraan opettajan tarkistettavaksi. -Tällaisilla erikoistuneilla aloilla, joissa tiedon pitää välittyä nopeasti, jossa aika on rahaa -oli se sitten tutkimusta tai liiketoimintaa tai oppimista, niin näissä e.kirja on hyvin kiinnostava, Mäkelä sanoo. Tulevaisuuden haaveita ovat vaikkapa näkövammaisten nettikirjat, jotka tietokone lukee ääneen. Kirjastot eivät kuitenkaan vielä muutu aineettomiksi. Hankintamäärärahoista vasta muutama prosentti menee elektroniseen aineistoon.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat