Netin keskustelupalstat halutaan kuriin

Internetin keskustelupalstoille pitäisi saada yhteiset käyttäytymisohjeet, esittää Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen.

Samaan aikaan kun media valvoo omien kotisivujensa keskusteluapalstoja, nimimerkin suojissa voi toisilla sivustoilla kirjoittaa mitä hyvänsä, ja ääritapaukset ratkotaan viime kädessä oikeudessa.

Hyvärinen esitti median etiikkaa valvovan Julkisen sanan neuvoston 40-vuotisjuhlapuheessaan erityisen nettivaltuutetun nimittämistä yhteisesti nettitoimijoiden kanssa.

- Se toimisi vähän samaan itsesääntelytapaan kuin Julkisen sanan neuvosto. Sinne voisivat tavalliset ihmiset kannella ja nämä kantelut käsiteltäisiin tietyn ohjenuoran perusteella, Hyvärinen sanoo.

- Sehän tuo näille sivustoille ja blogeille arvovaltaa ja ne otetaan vakavammin, jos ne ovat mukana tällaisessa järjestelmässä.

Kansalaisten kantelut huonoksi kokemastaan journalismista ovat kaksinkertaistuneet tänä vuonna. Netissä on kuitenkin edessä aivan uudenlainen julkisuuden suo.

Pääministerin entinen morsian Susan Ruusunen haastoi Suomi 24-sivustolla häntä herjanneet ihmiset oikeuteen ja voitti jutun. Sivuston ylläpitäjän Eniron mukaan he vain tarjoavat torin, jossa yksityiset ihmiset kirjoittavat toisilleen, eikä Eniro ole vastuussa kirjoittelusta.

- Se, joka julkaisee herjaavia tekstejä on siitä vastuussa, siitä ei pääse yli eikä ympäri, sanoo JSN:n Hyvärinen.

Lue myös:

    Uusimmat