Netanyahu vihjasi tapaavansa Arafatin pian

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu, jota on uhkailtu uudella palestiinalaisten kansannousulla, antoi tänään entistä vahvemmin ymmärtää tapaavansa pian PLO:n johtajan Jasser Arafatin.

Israelilaiset tiedotusvälineet ovat arvioineet, että johtajat tapaisivat jo tällä viikolla. Kun Netanyahua pyydettiin kommentoimaan armeijan radiossa arveluja, hän vastasi että "kehitystä tapahtuu".

Israelin ulkoministeri David Levy sanoi myös, että valmisteluita Netanyahun ja palestiinalaisten presidentin tapaamiseksi on meneillään. Levy ei myöskään paljastanut mahdollisen tapaamisen päivämäärää.

Jasser Arafat uhkasi eilen, että palestiinalaiset saattavat aloittaa uudelleen kansannousun eli intifadan Israelia vastaan, jos rauhanpyrkimykset epäonnistuvat.

Levy lensi Egyptiin

Israelin ulkoministeri David Levy lensi tänään Egyptiin tapaamaan presidentti Hosni Mubarakia. Levyn mukaan matkan tarkoituksena on parantaa maiden välisiä suhteita Lähi-idän rauhanprosessin parhaaksi.

Egypti on aiemmin todennut, että marraskuuksi suunnitellun Lähi-idän talouskokouksen järjestämiselle ei ole mitään perusteita, jos Israel ei edisty rauhanpyrkimyksissä. Egyptin ulkoministeri Amr Moussa syytti viimeksi perjantaina Netanyahun rauhantahtoa kosmeettiseksi.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat