Netanyahu ja Arafat eivät tapaa tänään

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat eivät tapaa tänään, kertoi Arafatin edustaja.

Egyptin presidentti Hosni Mubarak oli tarjoutunut isännöimään tapaamista, mutta israelilaiset eivät ole Arafatin edustajan mukaan vastanneet vielä kutsuun. Palestiinalaiset ovat valmiit tapaamiseen. Arafatin edustaja jatkoi, että nyt valmistellaan tapaamista, johon myös Yhdysvallat osallistuisi.

Aiemmin kerrottiin, että Netanyahu ja Arafat tapaisivat "hyvin pian". Asiasta kertoi eilen ulkoministeriön tiedottaja Nicholas Burns.

Burns arvioi, että palestiinalaisten ja Israelin välille puhjenneen kiistan selvittämismahdollisuudet ovat selvästi parantuneet ulkoministeri Warren Christopherin käymän puhelindiplomatian myötä.
-Me uskomme, että molemmat johtajat ymmärtävät tapaamisen tärkeyden, Burns sanoi.

Yhdysvallat vetosi Israelin puolesta YK:ssa

YK:n turvallisuusneuvosto on päättänyt pitää tänä iltana uuden hätäistunnon Lähi-Idän tilanteesta. Käsiteltävänä on kaksi päätöslauselmaa, joissa Israelia vaaditaan sulkemaan Temppelivuoren alitse kulkeva tunneli.

Yhdysvaltain YK-lähettiläs Madeleine Albright pyysi eilen, etteivät YK:n jäsenvaltiot tuomitsisi Israelia palestiinalaisten ja Israelin välille puhjenneesta selkkauksesta, joka on jo johtanut 68 ihmisen kuolemaan.

Albright sanoi, ettei tuomitseminen auta ketään. Jäsenvaltioiden pitäisi sen sijaan rohkaista osapuolia jatkamaan rauhanprosessia ja ponnistella konkreettisten edistysaskelten saavuttamiseksi rauhan tiellä.

Israel joutui melkoiseen ryöpytykseen YK:n turvallisuusneuvoston eilisessä istunnossa. Puhuja toisensa jälkeen vaati Israelia sulkemaan tunnelin, jonka avaamisesta väkivaltaisuudet alkoivat viime keskiviikkona.

Israel avasi uuden sisäänkäynnin Jerusalemissa sijaitsevaan arkeologiseen tunneliin. Tunneli sivuaa muslimien kolmanneksi pyhimpänä paikkana pitämää Temppelivuorta. Siellä sijaitsevat Kalliomoskeija ja Al Aqsan moskeija.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat