Neste ostaa Propontis-tankkerin lastin

Keulasta ja pohjasta vaurioitunut kreikkalaisvarustamon tankkeri siirretään huomenna Kilpilahden sataman sisäankkuripaikalle odottamaan tyhjennystä.

Neste Oil ostaa pohjastaan vaurioituneen tankkeri Propontiksen öljylastin. Propontis siirretään aamulla Kilpilahden sataman edustalle, ja öljy pumpataan Porvoon jalostamon säiliöihin keskiviikkona. Tankkeri ankkuroitui iltapäivällä Porvoon edustalle Kallbådagrundin länsipuolelle.

-Lasti on jo ostettu meille. Parhaillaan selvitellään teknis-juridisia seikkoja, mutta hinta on jo sovittu. Meillä on laituripaikka keskiviikkona, joten lasti puretaan silloin raakaöljysäiliöihin, kertoo johtaja Erkki Kotiranta Neste Oililta.

Tankkerin parinkymmenen merimailin matka ankkuripaikkaan sujui tänään ongelmitta hyvässä säässä ja hinaajan avustamana.

M/t Propontiksen lastina on 100 000 tonnia raakaöljyä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan alus siirretään Svartbäckin ankkurialueelle, Kilpilahden edustalle luotsien ja kahden hinaajan avustuksella aamulla. Siirtäminen alkaa aamukahdeksalta.

Kreikkalaisvarustamon tankkeri Propontis sai pohjakosketuksen Suursaaren länsipuolella perjantain vastaisena yönä. Haverin jälkeen tankkeri ajoi omin konein ankkuriin kansainvälisille vesille 50 kilometriä Loviisasta etelään. Sukeltajat tarkastivat kaksirunkoisen tankkerin pohjan, jolloin keulassa havaittiin repeytymiä ja pohjan oikealla puolella kaksi 20-40 sentin painaumaa. Luokituslaitos edellytti eilen lastin purkamista turvallisuussyistä.

Propontiksessa on 25 hengen filippiiniläismiehistö ja kreikkalaispäällystö. Alus oli lähtenyt Koiviston satamasta (Primorskista) Venäjältä ja oli matkalla Britanniaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat