Nepalissa solmittiin rauhansopimus

Maolaississit ovat kapinoineet kymmenen vuotta monarkian kumoamiseksi Nepalissa. Levottomuuksissa on kuollut yli 13 000 ihmistä.

Nepalin hallitus ja maolaississit ovat allekirjoittaneet historiallisen rauhansopimuksen. Sopimus päättää sissien kymmenen vuotta jatkuneen kapinan, jonka aikana on kuollut yli 13 000 ihmistä.

Pääministeri Girija Prasad Koirala ja sissijohtaja Prachanda allekirjoittivat sopimuksen seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun kuningas Gyanendra joutui luopumaan vallasta viikkoja kestäneiden katumielenosoitusten seurauksena.

- Tämä hetki merkitsee loppua 238 vuotta kestäneelle feodaalijärjestelmälle, ja se merkitsee myös loppua 11 vuotta jatkuneelle sisällissodalle, Prachanda sanoi.

Sopimuksen mukaan sissit luovuttavat aseensa YK:n valvontaan ja nousevat samalla Nepalin hallitukseen. Maassa valitaan vaaleilla kokous, jonka tehtävänä on laatia uusi perustuslaki. Nepalin armeija luopuu vastavetona yhtä suuresta määrästä aseita, ja ne pidetään lukkojen takana vaaleihin asti. Vaalit on määrä pitää ensi vuoden kesäkuussa.

- Haluaisin kiittää Prachandaa siitä, että hän löysi rauhanomaisen ratkaisun. Nepal on astunut uuteen aikaan, ja se on avannut oven rauhalle. Nyt meidän on tavattava yhteistyön ja yhteisymmärryksen merkeissä taataksemme, että tämä sopimus toteutetaan, pääministeri Koirala sanoi.

Maolaississit ovat taistelleet kymmenen vuotta monarkian kumoamiseksi Nepalissa. He uskovat nyt, että heidän toiveensa toteutuu vaalien ja uuden perustuslain myötä. Sissit ovat lupailleet noudattaa tulosta, vaikka perustuslakia laativa kokous päätyisi hyväksymään seremoniallisen monarkian.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat