Nepalin uudessa järistyksessä kuolleita – satoja loukkaantunut

Nepalissa uusin voimakas maanjäristys on aiheuttanut ainakin 16 ihmisen kuoleman, kertoo uutistoimisto AFP. 

AFP:n mukaan 16 kuolonuhrista on kertonut maan katastrofivirasto.

– Loukkaantuneiden määrä on yli 300, Kathmandun poliisista kerrottiin uutistoimisto Reutersille.

Uhrimäärät vaihtelevat yhä. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n edustajan mukaan Chautaran kaupungissa kuoli rakennusten sortuessa ainakin neljä ihmistä. Poliisi on aikaisemmin vahvistanut kolmen ihmisen kuolleen järistyksessä, mutta on epäselvää ovatko poliisin ilmoittamat kolme samoja kuolemia Chautarassa kuin myöhemmin ilmoitetut neljä kuolemaa. Norjan Punaisen Ristin edustaja on tviitannut, että useita on kuollut ja loukkaantunut.  

Lisäksi neljän ihmisen kerrotaan kuolleen Intian puolella lähellä Nepalin rajaa. Kiinalaismedian mukaan yksi ihminen sai surmansa Tiibetissä jäädessään putoilevien kivien alle.

Järistyksen voimakkuus on 7,3. Kaksi viikkoa sitten yli 8000 ihmistä kuoli Nepalissa järistyksessä, jonka voimakkuus oli 7,8.

Lue myös:

    Uusimmat