Nepalin kuningas lupaa palauttaa demokratian

Nepalin kuningas Gyanendra lupaa luopua yksinvaltiudesta ja kutsua puolueet valitsemaan pääministeriä. Kuninkaan myönnytykset eivät kuitenkaan riitä oppositiolle.

Kaksi viikkoa jatkuneet mielenosoitukset taivuttivat tänään Nepalin kuninkaan Gyanendran lupaamaan, että hän palauttaa vallan maassa poliittisille puolueille. Gyanendra kehotti puolueita suosittelemaan sopivaa henkilöä pääministeriksi.

Opposition edustajat ilmoittivat kuitenkin pian Gyanendran televisiossa pitämän puheen jälkeen, että kuninkaan tarjoukset eivät riitä ja mielenosoitukset jatkuvat.

Gyanendra ei ilmoittanut mitään mahdollisista muutoksista omaan asemaansa tänään pitämässään puheessa. Kuninkaan vallan rajoittaminen on ollut yksi mielenosoittajien päävaatimuksia.

Gyanendra erotti hallituksen helmikuussa 2005 ja on hallinnut maata siitä lähtien yksinvaltaisin ottein.

Opposition johtajiin kuuluva entinen ulkoministeri Chakra Prasad Bastola sanoi BBC-radioyhtiön haastattelussa, että kuninkaan myönnytykset eivät riitä ratkaisemaan Nepalin poliittista kriisiä. Kun Bastolalta kysyttiin, nimittäisikö oppositio pääministeriehdokkaan kuninkaan ehdotuksen mukaisesti, hän vastasi:

- Kuinka voisimme, eihän maassa ole parlamenttia. Gyanendra hajotti parlamentin jo 2002.

Toimeenpanovalta "säilössä"

Gyanendra sanoi toimeenpanovallan maassa olleen "säilössä" hänellä. Nyt kuningas julisti palauttavansa toimeenpanovallan kansalle.

Nykyinen hallitus jatkaa Gyanendran mukaan, kunnes uusi pääministeri on nimitetty.

- Pidämme lujasti kiinni monipuoluedemokratiasta ja perustuslaillisesta monarkiasta, Gyanendra julisti televisioidussa puheessaan.

Ainakin kaksitoista ihmistä on kuollut ja satoja haavoittunut demokratiamielenosoituksissa Nepalissa. Oppositio julisti eilen yleislakon.

Pääkaupungissa Kathmandussa oli edelleen voimassa ulkonaliikkumiskielto päivisin, mutta poliisit eivät yrittäneetkään pitää kieltoa yllä keskustan ulkopuolella.

YK on vaatinut toistuvasti demokratian palauttamista Nepaliin. Intia, Nepalin eteläinen naapurimaa, viestitti kuninkaalle eilen, että hänen on aloitettava neuvottelut opposition kanssa verenvuodatuksen välttämiseksi.

Euroopan unioni tuomitsi tänään lausumassaan mielenosoittajien tulittamisen Nepalissa. Kyseessä on "vedenjakaja tässä kriisissä", sanottiin EU:n puheenjohtajamaan Itävallan lausunnossa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat