Nepal valitsee uuden parlamentin murroksen keskellä

Nepalissa pidetään ensimmäiset parlamenttivaalit yhdeksään vuoteen. Tulevan kansalliskokouksen tehtävä on historiallinen: muuttaa kuningaskunta lopullisesti tasavallaksi. Entiset kapinalliset pyritään saamaan samalla mukaan politiikkaan.

Kuningas Gyanendralla on kuitenkin edelleen liittolaisia. Kommunistisen maolaisliikkeen komentaja Prachanda arvioi, että turvallisuusjoukoissa on ryhmiä, jotka juonittelevat Gyanendran puolesta.

- Meidän on järjestettävä vapaat ja rehelliset vaalit. Tarvitsemme malttia, Prachanda vetosi.

Maolaiset ja toisen kommunistisen UML-puolueen tukijat osoittivat keskiviikkona mieltään Länsi-Nepalissa väkivaltaisuuksien takia. Poliisien kerrottiin ampuneen seitsemän maolaista ja UML:n kansanedustajaehdokkaan epäselvissä oloissa.

Muut puolueet syyttävät puolestaan maolaisia äänestäjien pelottelusta ja ehdokkaiden kampanjoinnin vaikeuttamisesta. Liikkeen nuorisosiiven on väitetty muun muassa pahoinpidelleen puoluetyöntekijöitä kannatusalueillaan. Myös maan pääkaupungissa Kathmandussa on räjähtänyt viime päivinä pieniä pommeja.

- Kaikki ei ratkea yhdessä yössä. Yksi aikakausi on kuitenkin päättymässä ja toinen alkamassa, kiteytti Nepali Times -lehden toimittaja Kunda Dixit.

Nepalin hallitus ja maolaiset solmivat vuonna 2006 rauhansopimuksen, jonka on toivottu lopettavan yli kymmenen vuotta jatkuneet yhteenotot. Parlamentti oli sitä ennen riisunut kuninkaalta lähes kaikki valtaoikeudet. Hallitus päätti myös muuttaa maailman ainoan hinduvaltion maallistuneeksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat