Nelostien turmakuski tuskin nukahti – oliko syynä sade?

Poliisi tutkii sääolosuhteiden vaikutusta Nelostien rajuun moottoritieonnettomuuteen. Alkoholilla ei ole osuutta henkilö- ja kuorma-auton nokkakolarissa, joka sattui kello kolmen maissa viime yönä.

- Onnettomuuden aikaan oli pimeää, satoi vettä ja myös ajourissa oli runsaasti vettä, se on yksi vaihtoehto, kertoo ylikomisario Satu Koivu Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Onnettomuuden syy voi olla myös muu ajovirhe tai liiallinen nopeus. Sen sijaan nukahtamisvaihtoehto ei ole mukana poliisin syylinjoissa.

- Onnettomuuspaikalla oli sellaisia jälkiä ja autossa oli useampia henkilöitä, mikä ei anna mitään viitteitä nukahtamisesta, Koivu sanoo.

Poliisi tutkii vielä muun muassa onnettomuuspaikan jälkiä, ajoneuvojen vaurioita ja autojen renkaiden kuntoa lopullisen syyn selvittämiseksi.

Kaksi miestä loukkaantui aamuyöllä Nelostiellä Mäntsälässä henkilöauton ja kuorma-auton törmäyksessä. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Turma sattui noin viisi kilometriä Levannon liittymästä etelään, kun kuljettaja menetti auton hallinnan ja auto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi kuorma-auton keulaan. Nelostiellä on paikoin uria, mutta se on verrattain hyväkuntoinen. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat