Nelostie valmistuu etuajassa

Yksityisrahoitteinen moottoritie Lahteen valmistuu reilusti etuajassa. Työyhteenliittymä Tekra-Skanska on päättänyt, että 30 kilometrin osuus Mäntsälään avataan jo tämän vuoden lopulla. Lahteen asti pääsee moottoritietä ensi vuoden lopulla.

Tielaitosta on informoitu siitä, että sen pitää ryhtyä maksamaan vuosikorvauksia ajateltua aiemmin. Sopimuksen mukaan "etuaikainen" korvaus on alennettu. Alkuperäisen sopimuksen mukaan 69 moottoritiekilometrin piti valmistua syyskuussa 2000. Yksityinen yhtiö vastaa tien ylläpidosta vuoteen 2012 asti ja saa tielaitokselta käyttömaksuja liikenteen mukaisesti. Tielaitoksen ja rakentajayhtiön sopimuksen arvo on kaikkiaan noin 1,2 miljardia markkaa, mistä tien rakentamiskuluiksi oli arvioitu noin puolet. Tien todelliset rakentamiskustannukset jäävät liikesalaisuudeksi.

Projektipäällikkö Juhani Ilmonen kiittelee sääolojen suosineen tiehanketta. Aikaa ja kustannuksia on säästetty senkin ansiosta, että suunnittelu ja rakentaminen ovat kulkeneet käsi kädessä. Tien ripeä valmistuminen on myös imagokysymys, myöntää hallituksen puheenjohtaja Mauri Niemi. Kohteesta tulee hyvää mainosta rakentajalle ja koko yksityisjulkiselle rakentamismallille, jota nyt kokeillaan ensimmäisen kerran Skandinaviassa tielaitoksen aloitteesta. Tiukempi aikataulu voi kaatua enää siihen, että kesästä tulisi erityisen sateinen ja syksystä aikainen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat