Neljäsosa koululaisista ei voi hyvin

Joka neljäs suomalaiskoululainen ei voi hyvin. Arviolta jopa noin kahdeksan prosenttia nuorista olisi psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Joka neljäs suomalaiskoululainen ei voi hyvin. Repun lisäksi useiden koululaisten harteilla painavat muun muassa ihmissuhde- ja perheongelmat sekä kouluun liittyvät paineet.

Tutkijaprofessori Matti Rimpelä arvioi joka kymmenennellä oppilaalla olevan sen tasoisia mielenterveyden pulmia, että he tarvitsisivat aikuisten tukea. Noin kahdeksan prosenttia nuorista olisi psykiatrisen hoidon tarpeessa.

Mielenterveysseura aloitti viime keväänä kolmevuotisen hankkeen, jonka tarkoituksena on tukea lapsia ja nuoria sekä heidän ympärillään vaikuttavia aikuisia.

Syksyllä Mielenterveysseura julkaisee Vanhempien tukikirjasen, jota koulut voivat käyttää vanhempainiltojen tukena. Lisäksi seura järjestää lapsille ja nuorille oman mielenterveyspäivän, johon kaikille maan kouluille tarjotaan osallistumismahdollisuutta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat