Neljäsosa EU-maiden lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella

Lähes neljäsosa EU-maissa syntyvistä vauvoista syntyy avioliiton ulkopuolella, ilmoittaa Eurostat. Osuus on noussut nopeasti kaikkialla Euroopassa; vuonna 1980 aviottomia lapsia syntyi alle 10 prosenttia.

Eurostatin katsauksessa on mukana 46 Euroopan maata. EU-maissa lapsia syntyy avioliiton ulkopuolella eniten Tanskassa ja Ruotsissa, joissa vain joka toisen lapsen vanhemmat ovat naimisissa. Islanti on eri maata; siellä aviopareille syntyy vain joka kolmas lapsi. Suomi, Ranska, Britannia, Bulgaria, Georgia, Latvia ja Slovenia taas kuuluvat kolmenkympin kerhoon; aviottomia lapsia on runsas kolmannes.

Etelä-Euroopassa perinteiset arvot ovat kunniassa. Kreikassa aviottomia lapsia syntyy 3,3 prosenttia ja Kyproksessa vain 1,4 prosenttia. Molemmissa maissa aviottomien lasten osuus on yli kaksinkertainen verrattuna vuoteen 1980.

Kehitykseen on johdonmukainen selitys; Euroopassa mennään entistä vähemmän naimisiin. Viime vuonna avioliittoja solmittiin viime vuonna keskimäärin 5 1000 asukasta kohti. Laskua on vuodesta 1980; silloin avioliittoja oli 6,3.

Lapsia Euroopan maissa syntyy vähemmän kuin mitä väestö tarvitsisi uusituakseen. Syntyvyys on keskimäärin 1,44 naista kohti, kun sen pitäisi olla 2,1 jotta asukasluku pysyisi vakaana. Nyt vain Albania ja Turkki ylittävät tuon tason. Alhaisin syntyvyys on Espanjassa, jossa syntyy keskimäärin 1,15 lasta naista kohti.

Lue myös:

    Uusimmat