Neljäsosa epäilee poliisia korruptiosta

Viime vuosien virkarikosepäilyt eivät näytä horjuttaneen kansalaisten uskoa poliisiin. Yhdeksän kymmenestä poliisibarometrin vastaajasta arvioi, että poliisi on erittäin tai melko luotettava.

Epäeettisen toiminnan ja korruptioyritysten uskotaan pikemminkin kohdistuvan poliisiin kuin että virkavalta itse toimisi näin.

Hieman aiempaa harvempi eli 14 prosenttia kansalaisista pitää todennäköisenä, että poliisi esimerkiksi käyttää tietoja väärin, vuotaa niitä julkisuuteen tai kohtelee epäiltyjä epäasiallisesti. 25 prosenttia puolestaan uskoo, että poliisin sisällä esiintyy korruptiota tai epäeettistä toimintaa, kuten varkauksia, petoksia, valtion omaisuuden väärinkäyttöä tai työtovereiden seksuaalista häirintää.

Poliiseja on istunut syytettyjen penkillä muutaman viime vuoden aikana muun muassa Helsingin huumepoliisijupakassa, keskusrikospoliisin (KRP) valeostojutussa, Kauhajoen ase-asiassa sekä teinitytön raiskaustapauksessa. Mainittuja juttuja puidaan seuraavaksi hovioikeudessa.

Talousrikosten torjunnassa petrattavaa

Huonoimman arvosanan kansalaisilta poliisi saa talousrikosten torjunnasta ja autovarkauksien selvittämisestä.

Tuoreen poliisibarometrin mukaan virkavalta on onnistunut parhaiten lupapalveluissa. Toiseksi parhaan arvion vastaajat antavat kiireellisiin hälytyksiin vastaamisessa, joka on poliisin tärkein tehtävä.

Kaiken kaikkiaan poliisin koetaan onnistuneen tehtävissään vähintään yhtä hyvin kuin aiempina vuosina.

Tutkimukseen haastalteltiin noin tuhatta ihmistä huhti-toukokuussa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on tyytyväinen sisäasiainministeriön tänään julkistaman poliisibarometrin tuloksiin.

- Suomalainen poliisi osaa asiansa ja tekee parhaansa oli taloudellinen tilanne sitten mikä hyvänsä, hän kirjoittaa blogissaan

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Karhusen juttu

Lue myös:

    Uusimmat