Neljäs Heinojen surmaajista valitti tuomiostaan

Kaikki neljä Heinon pariskunnan surmista tuomittua nuorta ovat valittaneet tuomiostaan. Tänään valituksensa Kouvolan hovioikeuteen toimitti surmien pääsuunnittelijana pidetty 19-vuotias.

Heinon pariskunnan surmien pääsuunnittelijana pidetty Markus Österman on valittanut tuomiostaan. Österman toimitti valituksensa Kouvolan hovioikeuteen viimeisenä mahdollisena valituspäivänä. Kolme muuta surmiin osallistunutta nuorta valitti tuomioistaan jo aiemmin.

Martti ja Elise Heinon omaiset eivät sen sijaan käyttäneet valitusoikeuttaan. Asian käsittely jatkuu Kouvolan hovioikeudessa lähiaikoina. Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan Östermanin kahdesta murhasta elinkautiseen vankeuteen. Kolme nuorempaa, tällä hetkellä 17-vuotiasta, poikaa saivat 12-13 vuoden vankeustuomiot.

Östermania pidettiin päätekijänä

Käräjäoikeus langetti Östermanille kovimman tuomion, sillä se katsoi hänen roolinsa Heinojen surmajuonessa olleen johtava. Hänen suhdettaan muihin poikiin käräjäoikeus kuvasi "käsittämättömän määrääväksi".

Österman oli nuorista ainoa, joka tunsi Heinot ennen murhia. Hän hankki Martti Heinolle toimeksiannosta matkapuhelimia. Käräjäoikeuden mukaan Österman sai muut pojat uskomaan Heinon huijanneen häntä, jolloin pojat tunsivat tarvetta auttaa Östermania. Noin viikkoa ennen surmia Österman jakoi kullekin muista pojista 1000 markan setelin "sitoutumisrahana".

Käräjäoikeuden käsityksen mukaan pojat kokivat rahan vastaanotettuaan, että he eivät voineet enää vetäytyä juonesta. Österman ei ollut paikalla Heinojen surmahetkellä. Käräjäoikeudessa hän vakuutti, ettei nuorten tarkoituksena ollut tappaa, vaan vain kiristää Martti Heinoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat