Neljännes kuluttajista suosii suomalaisia tuotteita

Neljännes suomalaisista ilmoittaa tietoisesti lisänneensä suomalaisten tuotteiden ostamista.

Suomalaistuotteen valitsevat useammin naiset ja vanhemman ikäryhmän edustajat.

Meneillään oleva taantuma ei näytä olevan yksin selittävä syy kotimaisen ostamiseen, vaan yleinen arvojen ja asenteiden muuttuminen suosii kotimaisen kuluttamista. Tiedot käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton Eläköön Suomi! -tutkimuksesta. Liiton kyselyyn vastasi lokakuun lopulla 1275 suomalaista.

Suomalaistuotteissa kuluttajat näyttävät arvostavan osaamista sekä tuotteiden laatua ja turvallisuutta.

Vielä useampi ostaisi suomalaista jos se olisi halvempaa

Turvallisuuden ja laadun lisäksi ostopäätöksessä painaa myös hinta. Suomalaiset ovat osoittautuneet hyvin hintatietoisiksi monissa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa ja 37 prosenttia vastaajista sanookin ostavansa suomalaisia tuotteita jos hinta on edullisempi.

Suomalaiskuluttajiin on iskostunut vahvana ajatus, jonka mukaan suomalaisuus on merkki laadusta, mutta laatu on aina myös kalliimpaa. Tämä ei kuitenkaan tutkimuspäällikkö Sami Tuurnan mukaan näytä pitävän paikkansa.

- Keskimäärin suomalaiset tuotteet ovat jopa halvempia kuin ulkomaiset vastineet. Tämän osoitti esimerkiksi ennen vuosituhannen vaihdetta tehty "tuotekorivertailu", joka sisälsi laajan otannan erilaisia kulutustuotteita ja palveluita, Tuurna jatkaa.

Tuurna harmittelee, ettei vertailevaa tutkimusta voida tehdä nyt, koska monien tuotteiden valmistus on Suomessa viime vuosina lopetettu. Esimerkiksi televisioiden valmistus loppui Turussa muutama vuosi sitten.

Yli puolet ei tiedä ostotottumustensa työllisyysvaikutuksista

Suomalaisen Työn Liiton TNS Gallupilla tekemässä tutkimuksessa kysyttiin myös, onko suomalaisilla mielestään tarpeeksi tietoa siitä, miten he voivat vaikuttaa valinnoillaan työllisyyteen. Yli puolet eli 51 % suomalaisista katsoo, ettei tiedä tarpeeksi tai osaa vastata kysymykseen. Työllisyysteema kulutusvalintana ei tutkimuksen mukaan puhuttele varsinkaan nuorten kuluttajien joukkoa, josta 75 prosenttia kertoo olevansa tietämätön kulutuksen työllisyysvaikutuksista.

- Nuorten tietämättömyys tässä asiassa on huolestuttavaa, koska näillä keinoin luodaan työpaikkoja heidänkin ikäryhmälle. Suomalaisuus on nuorten parissa erittäin korkeassa kurssissa ja se arvo pitäisi nyt aktivoida ostotoimenpiteiksi, toimitusjohtaja Lars Collin Suomalaisen Työn Liitosta sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat