Neljälle vankeutta harhaanjohtavista seksipuhelinilmoituksista

Neljä miestä on tuomittu Turun käräjäoikeudessa vankeuteen törkeistä petoksista, jotka liittyvät harhaanjohtavaan viihdepuhelinbisnekseen.

Toimintaa pyöritettiin useiden firmojen kautta eri puolilla maata vuosina 2000-2008. Lehtien viihdepalstoilla julkaistiin ilmoituksia, joissa lupailtiin seksiseuraa. Annetut puhelinnumerot olivat tavallisia kännykkänumeroita, eikä puhelun hintatietoja ilmoitettu.

Oikeudessa kuullut todistajat kertoivat odottaneensa, että puhelimeen vastaa elävä ihminen, eikä nauhoite. Oikeus piti harhaanjohtavana myös sitä, ettei ilmoitusten yhteydessä kerrottu puhelun todellista hintaa. Huijauksesta kertoi oikeuden mukaan myös se, etteivät tuomitut olleet vastanneet soittajien yhteydenottoyrityksiin.

Osa tuomittujen rangaistuksista on ehdollisia. Rikoksen tuottamaa hyötyä miehet joutuvat korvaamaan valtiolle yhteensä 124 000 euroa. Lisäksi he joutuvat korvaamaan parillesadalle huijatuille maksetuista puhelinlaskuista muutaman kympin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat