Neljä Tania kilpailee Singaporen presidenttiydestä

Singaporen presidentinvaalien voittajan nimi on jo tiedossa, vaikka kymmenen päivän vaalitaisto alkoi vasta tänään. Seuraavaksi Singaporea luotsaa presidentti Tan, sillä kaikilla neljällä ehdokkaalla on sama sukunimi.

Kiinalaisperäinen Tan on kaupunkivaltion yleisin sukunimi. Etniset kiinalaiset muodostavat 75 prosenttia Singaporen noin viiden miljoonan vahvuisesta väestöstä.

Suoralla vaalilla valittavalla Singaporen presidentillä on lähinnä seremoniallista valtaa. Tämän vuoden vaalien voittajaksi on ennalta veikattu valtapuolue PAP:in ehdokasta Tony Tania.

PAP on ollut Singaporen suurin puolue vuoden 1965 itsenäistymisestä lähtien.

Äänestyksestä on silti povattu jännittävää, sillä tuoreet mielipidemittaukset ovat osoittaneet, että valtapuolue on menettämässä asemaansa.

Jos joku kolmesta muiden puolueiden ehdokkaista voittaa, opposition presidentti voi veto-oikeudellaan hidastaa esimerkiksi korkeiden virkamiesten nimityksiä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat