Neljä kuollut Israelissa

Israelin turvallisuusjoukot ovat ampuneet kaksi palestiinalaista Jordanjoen länsirannalla, kun palestiinalaiset jatkoivat mielenosoituksia Itä-Jerusalemiin rakennettavaa juutalaislähiötä vastaan.

Aiemmin tänään kaksi palestiinalaista kuoli Gazan alueella sattuneissa räjähdyksissä, jotka olivat Israelin armeijan mukaan terroristien itsemurhaiskuja.

Radikaali Hamas-järjestö kiisti tehneensä iskut ja syytti sen sijaan Israelin tiedustelupalvelua. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat syytti antamassaan lausunnossa israelilaisia sotilaita toisesta Gazan surmasta.

Israelin hallitusta muokataan

Pääministeri Benjamin Netanjahu harkitsee hallituspohjan laajentamista. Hänen mielestään kansallisen yhtenäisyyden halltius antaisi paremmat edellytykset palestiinalaisten kanssa solmittavalle rauhansopimukselle.

Likud-puolue ja oppositiossa oleva työväenpuolue muodostivat yhteisen hallituksen edellisen kerran yhdeksän vuotta sitten. Silloin yhteistyö kesti kaksi vuotta ja ajoi karille palestiinalaispolitiikasta syntyneiden erimielisyyksien vuoksi.
(MTV3-STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat