Mainos

Neljä kuoli vesitason maahansyöksyssä Saksassa

Vesitaso syöksyi rautatiekiskojen päälle ja syttyi sen jälkeen tuleen. Kaksi ihmistä selvisi turmasta hengissä, mutta molemmat saivat vakavia vammoja.

Neljä ihmistä sai surmansa ja kaksi loukkaantui vakavasti, kun vesitasokone syöksyi tänään maahan Saksassa. Onnettomuus sattui lähellä Hampurin satamaa. Koneeseen tuli moottorivika, jolloin sen kuljettaja yritti tehdä hätälaskun, joka kuitenkin epäonnistui.

Vesitaso putosi rautatiekiskojen päälle ja syttyi sen jälkeen tuleen. Kaksi loukkaantunutta sai palovammoja ja heidät toimitettiin hoitoon palovammoihin erikoistuneelle klinikalle.

Kone oli tapahtumahetkellä tekemässä maisemalentoa, jonka 14-vuotias, onnettomuudessa surmansa saanut poika oli saanut lahjaksi isältään. Vain koneen kuljettaja ja pojan isä jäivät henkiin onnettomuudessa.

Kone oli kanadalaisvalmisteinen, yksimoottorinen Havilland Beaver DHC-2, joita käytetään varsin yleisesti maisemalentoihin kaupunkien yllä. Kyseinen vesitaso oli jo vuosien ajan toiminut maisemalentokoneena, josta matkustajat pääsivät ihailemaan Hampuria nähtävyyksineen.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.