Neljä kuoli - kuningasperhe selvisi hyökkäyksestä Hollannissa

Neljä ihmistä kuoli ja 13 loukkaantui, kun auto syöksyi väkijoukkoon Hollannin kuningattaren juhlapäivätapahtumassa. Kuningatar Beatrix perheineen seurasi Apeldoornin kaupungissa Länsi-Hollannissa järjestettyä tapahtumaa.

Viranomaisten mukaan kuningasperhe oli hyökkäyksen kohde. Kuningasperheeseen kuuluvat selvisivät kuitenkin välikohtauksesta vammoitta.

Poliisi on pidättänyt vakavasti loukkaantuneen, 38-vuotiaan hollantilaismiehen, jonka se sanoo ajaneen väkijoukkoon kaahannutta, mustaa autoa. Hyökkäys päättyi patsaan jalustaan, kun auto oli kaatanut useita ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet seuraamaan jokavuotisia juhlallisuuksia.

- Kuljettajaa epäillään yrityksestä hyökätä kuningasperheen kimppuun, syyttäjäviranomaisen tiedottaja Ellen Prummel sanoo.

Sairaalahoidossa paraikaa olevaa miestä odottavat myös murhasyytteet.

- Terroriyhteyksistä ei ole viitteistä, oikeushallinnon edustaja Ludo Goossens sanoi toimittajille Apeldoornissa.

Hänen mukaansa miehellä ei ollut myöskään räjähteitä. Arvio teon tahallisuudesta on Goossensin mukaan peräisin ensi kontaktista mieheen, ennen kuin hänet saatiin ulos autostaan.

Teon syyt eivät olleet heti tiedossa.

Järkyttävä näky

Viisi ihmistä loukkaantui välikohtauksessa vakavasti. Loukkaantuneiden joukossa on myös kaksi poliisia.

Tv-kuvissa näkyy avokattoisessa bussissa istuvia kuningasperheen jäseniä, jotka peittävät suunsa kädellä järkytyksestä, kun auto kiihdyttää turva-aidan läpi. Auto näyttää vahingoittuneen vakavasti jo ennen patsaaseen törmäämistä.

Ensihoitajat kiirehtivät tapahtumapaikalle auttamaan maassa lojuvia loukkaantuneita. Näky on järkyttävä: Verta ja irronneita kenkiä on kaikkialla, ja ahdistuneet huudot täyttävät ilman. Ohikulkijat alkavat juosta kauhuissaan.

Kuningattaren päivänä sadattuhannet hollantilaiset lähtevät kaduille oransseihin peruukkeihin ja hassuihin hattuihin pukeutuneina.

Hollannin kuninkaallisten asioista vastaava ministeriö ilmoitti, että juhlallisuudet keskeytettiin pian välikohtauksen jälkeen. Ministeriö antoi lausunnon, jonka mukaan kuningatar on järkyttynyt tapahtuneesta ja lähettää surunvalittelunsa uhreille ja näiden läheisille.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat