Neljä kallista virhettä: Sebastian Vettelillä voisi olla 50 pisteen MM-johto!

Sebastian Vettelille F1-kauden mittaan tapahtuneet virheet ovat käymässä Ferrari-kuskille kalliiksi taistelussa MM-voitosta Mercedeksen Lewis Hamiltonia vastaan. Pahin moka nähtiin sunnuntaina hänen kotikisassaan Saksassa.

Vettel menetti varmalta näyttäneen voiton, kun hän lipsautti autonsa ulos sateen kastelemalta radalta. Lopulta Mercedekset ajoivat ennen Kimi Räikköstä kaksoisvoittoon Hamiltonin viedessä ykköstilan Valtteri Bottas perässään.

Hamiltonillekin on tapahtunut kauden aikana pistemenetyksiä, mutta ne ovat johtuneet muista kuin kuskista johtuneista suorista virheistä. Keväällä brittikuski jäi Mercedeksen huonon varikkopäätöksen takia neljänneksi, Kanadassa hän taipui jäähdytysongelmien vuoksi viidenneksi ja Itävallassa koko pistepotti meni sivusuun polttoaineen paineen kadottua.

Vettel on sen sijaan hukannut jo valtavan kasan pisteitä omilla virheillään. Saksan keskeytyksen jälkeen Hamilton johtaa MM-sarjaa 188–171, mutta ilman Vettelin neljässä kisassa tekemiä virheitä tilanne voisi olla nyt yhtä hyvin saksalaiselle 224–174 – siis 50 pisteen MM-johto!

Azerbaidzhan: Epäonnistunut ohitus Bottaksesta

Vettel lähti vapun alla ajetussa Azerbaidzhanin GP:ssä matkaan paalupaikalta, mutta menetti kärkipaikan varikkokäyntiään pitkittäneelle Valtteri Bottakselle. Lopun turva-autotilanne laittoi pakan uudelleen kasaan, ja Vettel lähti uusintastartissa hyökkäämään Mercedeksen kimppuun. Yritys näytti jo onnistuneen, mutta Vettel ajautui ulos radalta pudoten neljänneksi. Bottas keskeytti kärjestä rengasrikon takia, mutta Vettel menetti myös sijan Force Indian Sergio Perezille. Hamilton ajoi voittoon Vettelin oltua neljäs.

Potentiaalinen tulos: 1. Vettel (25), 2. Hamilton (18)
Toteutunut tulos: 1. Hamilton (25), 4. Vettel (12)

Suluissa sijoituksesta tuleva pistemäärä.

Ranska: Törmäys Bottaksen perään

Aika-ajossa Ferrarilla ei tällä kertaa ollut vastaan sanomista Mercedekselle Hamiltonin ja Bottaksen vallatessa eturivin. Vettel lähti hyökkäämään kolmosruudusta, mutta jäi ykkösmutkassa Hamiltonin taakse pussiin. Bottas pääsi livahtamaan edelle pitäen paikkansa, minkä jälkeen Vettel myöhästyi pahasti jarrutuksessaan osuen suomalaiskuskin perään. Kumpikin pyörähti radalla, ja Vettel rikkoi Ferrarinsa etusiiven. Tämän jälkeen Hamilton jatkoi matkaansa voittoon, kun taas Vettel pystyi viiden sekunnin aikasakkonsa kanssa nousemaan vain viidenneksi. Tästäkin kisasta tarjolla ollut kolmossija olisi tuonut viisi lisäpistettä.

Potentiaalinen tulos: 1. Hamilton (25), 3. Vettel (15)
Toteutunut tulos: 1. Hamilton (25), 5. Vettel (10)

Itävalta: Lähtöruuturangaistus vei jopa voiton

Tätä voi näistä neljästä virheestä pitää toki vähiten Vettelin omana syynä. Aika-ajoissa hän ajeli muina miehinä hitaalla kierroksella, kun tulosta yrittänyt Renault’n Carlos Sainz iski täyttä vauhtia perästä. Vettel kertoi tuomaristolle, ettei saanut tiimiltä tietoa lähestyvästä autosta eikä ehtinyt mutkassa havaita tätä peileistään. Siitä huolimatta hän sai estelystä kolmen lähtöruudun rangaistuksen, mikä pudotti saksalaisen aika-ajon kolmannelta sijalta kuudenneksi.  Tuomariston mukaan Vettelin olisi ainakin pitänyt olla sivussa ajolinjalta. Kisasta olisi ollut tarjolla jopa voitto, sillä molemmat Mercedekset keskeyttivät teknisten vikojen vuoksi keulilta. Kuudenteen ruutuun startissa pudonnut Vettel pystyi kuitenkin nousemaan lopputuloksissa vasta kolmanneksi Max Verstappenin ja Kimi Räikkösen jälkeen.

Potentiaalinen tulos: 1. Vettel (25), Hamilton keskeytys (0)
Toteutunut tulos: 3. Vettel (15), Hamilton keskeytys (0)

Saksa: Voiton menetys ulosajossa

Ja tämähän meillä on tuoreessa muistissa. Loisteliaan paalukierroksen jälkeen Vettel aloitti kotiradallaan mahtavasti takomalla nopeimpia kisakierroksia peräjälkeen. Hän palasi oman pysähdyksensä jälkeen radalle tiimikaveri Kimi Räikkösen taakse, mutta sai radiopainostuksella Ferrarin pyytämään suomalaista antamaan tietä. Kärkipaikka pysyi Vettelin hallussa vielä sateen alettua ja turva-auton tultua radalle ensimmäisten ulosajojen aikaan. Sitten Hockenheimin taivas musteni, kun Vettel liukasteli autonsa soran yli ratavalliin. Rengastaktiikassaan onnistunut Hamilton harppasi 14. lähtöruudusta ensin kärjen kantaan ja lopulta Räikkösen ja Bottaksen ohi voittoon.

Potentiaalinen tulos: 1. Vettel (25), 2. Hamilton (18)
Toteutunut tulos: 1. Hamilton (25), Vettel keskeytys (0)

Lue myös:

    Uusimmat