Vuosi sitten Tampereen Kalevan kisoissa neljä juoksijaa saavutti tuplamestaruuden. Kaikki neljä ovat tänäkin vuonna ilmoittautuneet puolustamaan voittojaan kahdelle matkalle. Tänä vuonna juostaan Espoossa Leppävaaran stadionilla 31.7-2.8.
Pellon Ponnen Sari Keskitalo on nytkin suurin suosikki naisten 100 ja 200 metrillä. Mutta erittäin mielenkiintoista on nähdä, mitä tekee 2000-luvun paras suomalaissprintteri Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Johanna Manninen, joka on ilmoittautunut sataselle.
Hallikaudella loukkaantunut Manninen ei ole tänä kesänä osallistunut yhteenkään henkilökohtaiseen kilpailuun. Yhdessä Miska Viirin kanssa Johanna on heinäkuussa kuitenkin säännöllisesti kellottanut testiaikoja ja on mahdollista, että hän ehtisi terävään kilpailukuntoon.
Leppävaarassa nähdään, palaako Johanna Manninen mestarina radalle. Nyt jo on varmaa, että hänen mielensä palaa radalle.
Mari Järvenpää tiukan paikan edessä
Kokkolan Veikkojen Mari Järvenpää puolustaa kaksoismestaruutta naisten 800 ja 1500 metrillä. Mari tunnetaan kivenkovaksi kilpailijaksi, mutta tänä kesänä hän ei toistaiseksi kummallakaan matkalla ole kotimainen tilastoykkönen. Parhaan ajan 800 metrillä on juossut IK Falkenin Karin Storbacka ja 1500 metrillä Turun Urheiluliiton Johanna Lehtinen.
Mestariehdokkaita on muitakin. Helsingin Kisa-Veikkojen kokenut Suvi Myllymäki kukisti Mari Järvenpään sunnuntaina Lapinlahdella. Estejuoksun Suomen mestari Sandra Eriksson ja hänen siskonsa Heidi Eriksson ovat 1500 metrillä vaarallisia. Ruotsi-ottelun voittaja Porvoon Akilleen Annika Rikberg ja Marin kaksoissisar Minna Järvenpää ovat hekin yllätysvalmiita.
Sandell-Hyvärinen on terävässä kunnossa
Turun Weikkojen Annemari Sandell-Hyvärinen voitti viime viikolla Varsinais-Suomen piirin mestaruuskilpailuissa 5000 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla ja 1 500 metriä parhaalla tämän matkan tuloksellaan kymmeneen vuoteen. Hän on tänäkin vuonna suurin voittajehdokas sekä 5 000 että 10 000 metrillä.
Oulun Pyrinnön Elina Lindgren on 5 000 metrin ennätysvertailun kakkonen. Kokeneesta kaartista vahvoja haastajia ovat myös Helsingin IFK:n Maria Söderström ja Valkeakosken Hakan Mira Tuominen. Mahdollisia yllättäjiä voisivat olla Forssan Salaman Anni-Mari Määttänen, Kälviän Tarmon Johanna Kykyri ja triathlonmestari Kaisa Lehtonen Kenttäurheilijat-58:sta.
Kenialaisväriä miesten pitkillä matkoilla
Lahden Ahkeran Jussi Utriainen puolustaa miesten 5 000 ja 10 000 metrin kaksoismestaruutta. Molemmilla matkoilla tilanne on varsin arvaamaton. Lisää arvoituksellisuuttaa tuovat useat kenialaistaustaiset juoksijat. Kalevan kisojen edustusoikeuden ovat saaneet Sjundeå IF:n Obed Kipkurui, Turun Urheiluliiton Lewis Korir ja Lahden Ahkeran Joseph Tanui.
Joensuun Katajan Matti Räsänen on tämän kauden mainioiden juoksujensa perusteella myös erittäin vahva voittajaehdokas molemmilla matkoilla. Mielenkiintoista on nähdä myös se, missä kunnossa ovat ulkomailla pitkään harjoitelleet Liedon Parman Tuomas Jokinen, Helsingin Kisa-Veikkojen Simo Wannas ja Sjundeå IF:n Mårten Boström.
(MTV3)