Neljä aiotaan pidättää Balin iskuista

Entinen Indonesian ilmavoimien sotilas on tunnustanut rakentaneensa pommit, jotka tappoivat 182 ihmistä lauantaina Balilla. Asiasta kertoi Washington Post -lehti perustaen tietonsa nimettöminä esiintyneisiin turvallisuuslähteisiin.

Indonesian poliisi vahvisti myöhemmin miehen pidätyksen. Poliisin mukaan upseeri on otettu kiinni kuulusteluja varten sen jälkeen kun hän itse ilmoittautui poliisille. Vahvistamattomien tietojen mukaan mies olisi saanut potkut ilmavoimista epäsotilaallisen käytöksen vuoksi. Tutkijat eivät kuitenkaan vahvistaneet tietoa sitä, että mies olisi tunnustanut rakentaneensa pommit.

-Kukaan ei ole tunnustanut yhtään mitään. Kyseessä on pelkkä huhu, sanoi Indonesian poliisin tiedotuspäällikkö, prikaatinkenraali Saleh Saaf.

Tutkijoiden mukaan räjähdyspaikalta löytyi jäämiä C4-muoviräjähteestä ja TNT:stä. Räjähdysaineen jäämiä löytyi muun muassa pakettiautosta, johon pommi oli sijoitettu, uhrien ruumiista ja läheisten rakennusten seinistä.

Tiedotuspäällikkö, prikaatinkenraali Saleh Saaf kertoi myöhemmin, että neljää epäiltyä kuulustellaan tiiviisti.

-Heti kun pidätysmääräys on allekirjoitettu, pidätämme heidät, Saaf kertoi.

Mikään ryhmä ei toistaiseksi ole ilmoittanut tehneensä iskua. Maanantaina Indonesia kuitenkin kytki Osama bin Ladenin al-Qaeda-verkoston iskuun. Myös Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi uskovansa, että al-Qaeda on iskun takana.

(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat