Neitsyt Marian levähdyspaikka löytyi

Arkeologit uskovat löytäneensä paikan, jossa Neitsyt Maria levähti matkallaan Betlehemiin synnyttämään Jeesusta, kertoivat Israelin viranomaiset tänään.

Kivi, jolla Marian uskotaan levänneen, sijaitsee lokakuussa löytyneessä 600-luvun kirkossa, jota ollaan kaivamassa esille. Paikka on Jerusalemin vanhan kaupungin ja Betlehemin puolivälissä. Hyvin säilynyt kirkko ympäröi kiveä, joka tunnetaan kreikaksi nimellä kathisma (istuin).

Kristinuskon perimätiedon mukaan Maria lepäsi noin viiden kilometrin päässä Jerusalemin vanhasta kaupungista matkallaan Betlehemiin. Erään vanhan tekstin mukaan Maria näki näyn, joka sai hänet pysähtymään tälle paikalle.

Suuri kahdeksankulmainen bysanttikirkko löytyi lokakuussa, kun läheiseen Har Homan juutalaissiirtokuntaan Itä-Jerusalemin laidalla oltiin vetämässä vesijohtoa.

Löytynyt kirkko oli aikansa suurimpia ja sijaitsee paikalla, jonne pyhiinvaeltajat matkasivat satojen vuosien ajan. Itse pyhiinvaelluspaikka löytyi jo vuonna 1992 Jerusalemin ja Betlehemin välisen tien leventämisen yhteydessä.

Tietä siirrettiin raunioiden suojelemiseksi, mutta paikka vaurioitui silti. Arkeologit saivat vasta viime kuussa maanomistajalta, keikkalaiskatoliselta kirkolta, luvan kaivausten uudelleenaloittamiseen. Paikalla kasvaa nyt oliivilehto.

Kreikkalaiskatolisen kirkon Jerusalemin patriarkka, Diodoros I, sanoi, että hänen kirkkkonsa tukee kaivauksia ja paikan muuttamista turistinähtävyydeksi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat