Negatiivisesta euriborista ei iloa velalliselle

Matala korkotaso hyödyttää velallista, mutta viitekoron notkahtaminen negatiiviseksi ei tuo lisäeuroja lainanottajan kukkaroon. 

Velallinen on hyötynyt jo vuosia poikkeuksellisen matalasta korkotasosta. Maanantaina nähtiin uusi pohja, kun kuukauden euribor painui ensimmäistä kertaa historiansa aikana negatiiviseksi.

Negatiivinen korko koetaan hämmentäväksi, mutta pankkien mukaan kuukauden euriborin negatiivisuudella ei juurikaan ole vaikutusta tavallisen pankkiasiakkaan arkeen.

Kuukauden euribor on ensinnäkin hyvin harvinainen viitekorko asuntolainoissa.

Niidenkin velallisten, joiden laina on sidottu kuukauden euriboriin, on valitettavasti turha odottaa hyvityksiä pankilta. Siitä huolehtii pankin lainamarginaali, joka lasketaan viitekoron päälle.

Pientä iloa negatiivisesta viitekorosta voi kuitenkin olla. Nordeasta ja OP Pohjolasta kerrotaan, että asiakkaan maksama marginaali pienenee viitekoron negatiivisuuden verran, jos laina on otettu ennen joulukuuta 2012.

1. joulukuuta 2012 jälkeen otetuissa lainoissa viitekorko on aina vähintään 0, oli viitekorko sitten todellisuudessa mitä vain. Tällöin negatiivisesta viitekorosta ei siis ole minkäänlaista hyötyä velalliselle.

Vanhemmissakaan lainoissa velan kokonaiskorko ei voi kuitenkaan missään korkotilanteessa painua alle nollan.

Toisaalta samaa nollalinjaa noudatetaan myös asiakkaan eduksi talletuksissa. Vaikka talletuskorko olisi negatiivinen, asiakas ei joudu maksamaan pankille ylimääräistä.

Lue myös:

    Uusimmat