Näyttelijät huijattiin Muhammad-rienauselokuvaan

Yhdysvaltalainen näyttelijä Cindy Lee Garcia teki viime vuonna sivuroolin elokuvaan, jota tuolloin kutsuttiin Aavikkosoturiksi. Aavikkoseikkailun sijaan valmis elokuva rienaa profeetta Muhammadia ja on lietsonut muslimeja väkivaltaisiksi kärjistyneisiin mielenosoituksiin.

Garcia sanoi uutistoimisto Reutersille, ettei tiennyt elokuvan pilkkaavan profeetta Muhammadia.

– Minulle kerrottiin elokuvan perustuvan aikaan 2000 vuotta sitten, Garcia sanoi.

Näyttelijättären mukaan hänen repliikkejään dubattiin, eli jälkiäänitettiin. Garcian roolina oli antaa lapsensa hahmolle, jota kutsuttiin mestari Georgeksi. YouTube-videopalveluun ladatussa elokuvapätkässä mestari George on dubattu profeetta Muhammadiksi.

Kymmenet muut näyttelijät kertoivat torstaina lausunnossaan uutiskanava CNN:lle, että myös heitä huijattiin elokuvan sisällöstä ja islaminvastaisesta tarkoituksesta.

– Olemme syvästi pahoillamme sattuneista murhenäytelmistä, lausunnossa todetaan.

Englanninkielinen filmi kuvattiin viime kesänä vihreän taustalakanan edessä Kaliforniassa. Vanha roolitusilmoitus kuvailee Aavikkosoturia matalan budjetin seikkailuelokuvaksi. Pätkä valmiista filmistä taas kuvaa Muhammadin muun muassa karkeana naistenkaatajana.

Tuottaja katosi

Elokuvan tuottajana pidetty Sam Bacile kertoi aiemmin The Wall Street Journalille, että halusi elokuvalla tuoda esiin näkemyksensä islamista. Sittemmin Bacile on kadonnut.

Elokuvan puhemieheksi itseään nimittävä Steven Klein on kertonut Bacilen piiloutuneen kohua. Uutistoimisto Reuters ei kuitenkaan ole pystynyt varmistamaan, että israelinamerikkalaisena mediassa esiintynyt Bacile olisi tuottanut elokuvan tai että häntä on edes olemassa.

Klein sanoo uskovansa Bacilen olevan salanimi.

– Olen tavannut hänet kahdesti. Tiedän, että hän ei ole Israelin juutalainen. Luulen, että hän heitti sen suojellakseen perhettään, joka on Lähi-idässä, Klein sanoo.

Viharyhmiä seuraavan kansalaisoikeusjärjestö SPLC:n mukaan Kleinillä on yhteyksiä äärioikeistoon. Klein kiistää tämän.

– Ne tyypit ovat nuijia, Klein sanoo järjestöstä.

Hän ei ota vastuuta filmin lietsomasta väkivallasta. Klein toteaa, ettei verta ole hänen käsissään, vaan vastuussa ovat äärimuslimit.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat