Näyttelijän vaimo ei hyväksynyt seksikohtauksia

Huippusuosittu näyttelijä kertoo, ettei näyttelijän vaimon elämä ole aina helppoa.

Näyttelijäkomistus Ewan McGregor paljastaa, ettei kaikki aina suju käsikirjoituksen mukaan avioliitossa. Näytteljältä vaaditaan paljon elokuvan kuvauksissa ja puoliso joutuu tyytymään sivustaseuraajan rooliin.

Ewan McGregosin vaimo Eve Mavrakis ei hyväksynyt Trainspotting-elokuvan seksikohtausta ja kohtauksesta syntyi aimo riita parin välille, McGregor kertoo Parade-lehdelle.

– Olen kuvannut monia seksikohtauksia. Eve suhtautuu useimmiten asiaan tyynesti. Tämä kohtaus oli poikkeus.

Vastanäyttelijänä McGregorille toimi vuonna 1996 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Kelly McDonald. Eve odotti tuolloin parin esikoislasta Claraa.

– Hänen hormoninsa olivat aivan sekaisin. Meillä oli valtava riita, mutta se on ollut ainoa kerta. On erittäin omituinen tilanne joutua näkemään oma puolisonsa tunteellisessa ja eroottisessa syleilyssä jonkin vieraan ihmisen kanssa ja vielä suuren yleisön edessä. Mutta se on minun työtäni.

– En ole koskaan ymmärtänyt näyttelijöitä, joilla on sääntöjä alastomuutta astaan. En voisi ajatella itseäni näyttelijänä, jos minulla olisi lista asioista, joita en suostuisi tekemään. Arkisessa elämässäni olen oikeastaan aika paljon alasti. Ja silti samalla sekunnilla, kun olemme alasti valkokankaalla, se on valtava järkytys. En ymmärrä.

– En ole ekshibitionisti. Olen vain luonteva alastonkohtauksissa, sillä mielestäni elokuvat kuvastavat todellista elämää.


Teksti: MTV3/Helmi

Kuva: Stephen Lovekin/Getty Images

Lähde: Parade

Lue myös:

    Uusimmat