Näyttelijä Tina Fey: Kiellän lapsiltani meikkaamisen

Näyttelijä ja koomikko Tina Fey kertoo kieltävänsä lapsiaan käyttämästä meikkiä siihen saakka, kun he ovat vähintään 14-vuotiaita.

Näyttelijä Tina Fey, 41, aikoo kieltää lapsiaan käyttämästä meikkiä ennen kahdeksatta luokkaa.

Kuusivuotiaan Alicen ja seitsemänkuisen Penelopen äiti pitää tiukkaa linjaa tyttäriensä meikkamisen suhteen miehensä Jeffrey Richmondin kanssa. Fey ei halua lastensa meikkaavan, sillä hän ei halua heidän näyttävän ikäistään vanhemmilta.

– Alicella on leikkimeikkejä ja hän on saanut kokeilla minun meikkejäni. Minä toivon, ettei hän kuitenkaan ala meikkaamaan ennen kuin hän on 14-vuotias, Fey toteaa.

Näyttelijä itse muistelee olleensa kahdeksannella luokalla, kun hän alkoi totutella meikkivoiteen ja huulikiillon käyttöön.

Fey on ihmeissään siitä, kuinka hänen kuusivuotias tyttärensä on jo nyt kiinnostunut esimerkiksi muodista. Äitiinsä Alice-tytär ei tässä asiassa ole tullut.

– Minulla on tapana lähinnä kammeta itseni ylös sängystä ja vetää jotkut farkut jalkaan. Jätän pyjamani yläosan usein päälleni ja vaihdan loput vaatteista vasta töissä. Päivän päätteeksi puen pyjaman takaisin ylleni ja lähden kotiin, Fey naureskelee omille tottumuksilleen, jotka ovat kaukana muodin orjan tavoista.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat