Näytelmä kuningashuoneesta - vuosiksi vankilaan Thaimaassa

Thaimaassa kaksi ihmistä on saanut vankeustuomion kuninkaallisten loukkaamisesta.  

23-vuotias opiskelija ja 26-vuotias aktivisti saivat kahden ja puolen vuoden tuomiot näytelmän vuoksi, joka esitettiin paikallisella yliopistolla vuonna 2013.

Näytelmällä muistettiin 40 vuoden takaista opiskelijoiden demokratiaprotestia. Silloinen sotilashallitus murskasi protestin.  

Kaksikko sai alun perin viiden vuoden vankeustuomion, mutta tuomarin mukaan se puolitettiin, koska he tunnustivat syyllisyytensä. Tuomari katsoi heidän kuitenkin aiheuttaneen vakavaa vahinkoa monarkialle, joten tuomiota ei ollut hänen mielestään syytä muuttaa ehdolliseksi.  

Poliisi etsii edelleen kuutta muuta ihmistä näytelmän vuoksi. Kaksi heistä on paennut Thaimaasta.  

Sotilaat ovat olleet Thaimaassa jälleen vallassa toukokuusta lähtien.  


Lue myös:

    Uusimmat