Nautitaan lämmöstä – sunnuntaina kylmenee

Sää jatkuu kauniin keväisenä vielä muutaman päivän.

– Sunnuntaina sää alkaa kylmetä jo selvästi, sillä pohjoisenpuoleiset ilmavirtaukset voimistuvat ja jo sunnuntaina, mutta viimeistään maanantaina aina etelässä asti voi tulla lumikuuroja, kertoo MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Jo viime yö oli kylmä laajoilla alueilla ja koko maassa on ollut pakkasta. Kylmintä on ollut Koillismaalla ja Kainuussa, jossa pakkasta on ollut liki 10 astetta. Iltapäivällä koko maassa on kuitenkin jo lämpöasteita auringon ansiosta. Aivan Pohjois-Lapissa sataa lunta tai räntää.

– Etelässä Varsinais-Suomen alue on Suomen lämpimin paikka tänään. Siellä voi olla jopa kymmenen astetta lämmintä. Muualla on noin viisi astetta lämmintä.

Myös ensi yönä on pakkasasteita luvassa koko maahan. Lauantaina päivällä sää kuitenkin taas lämpenee. Kylmä rintama on liikkeellä keskisen Suomen yli etelään.

– Sateita ei kuitenkaan tule, vaan vähän pilvisyys lisääntyy, kertoo Mäntykannas. 

Kylmän rintaman jälkipuoliskolla pohjoisenpuoleinen tuuli voimistuu ja siihen liittyy jonkin verran lumikuurojakin.

– Etelässä huominen lauantai on kuitenkin vielä lämmin. Etelärannikolla lounaassa lämmintä voi olla huomenna jopa kymmenen astetta.

Sunnuntai näyttää jo selvästi kylmemmältä ja epävakaisemmalta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso viikonlopun alueelliset ennusteet:






Lue myös:

    Uusimmat