Naturan täydennys poiki 23 valitusta

Valtioneuvoston toukokuussa tekemästä Natura 2000 -verkoston täydentämispäätöksestä on jätetty 23 valitusta korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Valituksista 15 koskee yksittäisiä Natura-alueita, joiden maanomistajat tai muut asianosaiset joko esittävät kohteen poistamista Natura-verkostosta tai alueen rajauksen muuttamista. Kaksi valitusta kohdistuu Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueeseen.

Lapin liitto ja Korpikylän jako- ja kalastuskunta esittävät vesistöä poistettavaksi Natura-verkoston täydennyspäätöksestä.

Suomen Luonnonsuojeluliiton ja Birdlife Suomen valituksissa esitetään joidenkin uusien alueiden lisäämistä verkostoon sekä useiden alueiden suojeluperusteiden ja rajausten muuttamista.

Luonnonsuojelujärjestöt vaativat muun muassa Kemihaaran soiden, Koitelaisen ja Korppoon Långvikenin lisäämistä verkostoon. Lisäksi järjestöt vaativat, että verkostoon liitetään seitsemän uutta linnustonsuojelualuetta.

Neljässä valituksessa haetaan kaikkien tähänastisten valtioneuvoston Natura-päätösten kumoamista. MTK:n, Maaomistajien liiton, espoolaisen Pro Real Life ry:n sekä kolmen yksityishenkilön valituksissa esitetään kumoamisen perusteeksi muun muassa Natura-verkoston valmistelun virheitä ja maanomistajien oikeusturvan loukkaamista.

Lausunto syyskuussa

Valtioneuvosto päätti viime toukokuussa ehdottaa EU:n Natura 2000 -verkostoon 289:ää uutta aluetta ja entisen alueen laajennusta. Lisäksi 190 nykyisen Natura 2000 -alueen luonnontieteellisiä tietoja täydennetään.

Verkostoa täydennettiin EU:n pyynnöstä, jotta verkostossa puutteellisesti edustettuna olevat luontotyypit ja lajit saisivat riittävän suojelun.

Ympäristöministeriö antaa täydennyspäätöksestä tehdyistä valituksista lausuntonsa korkeimmalle hallinto-oikeudelle syyskuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat