Naturaa toteutetaan vauhdilla

Suomen Natura-ohjelmaa toteutetaan vauhdilla, vaikka sen kohtaloa ei ole vielä lopullisesti ratkaistu EY-tuomioistuimessa. Alueiden valintamenettelystä tehty kantelu tullee ratkaisuun mahdollisesti loppuvuodesta.

Yli 12 vuotta valmisteltu Natura-suojeluohjelma on siirtynyt Suomessa ripeästi toteutusvaiheeseen. Koko maassa kymmenille Natura-kohteille on jo laadittu käyttö- ja hoitosuunnitelmat, vaikka Suomen Naturan kohtalo on vielä lopullisesti ratkaisematta EY-tuomioistuimessa.

Käytännössä kohteita siis ennallistetaan luonnontilaan. Työ onkin lähtenyt ripeästi liikkeelle. Koko maassa jo useita kymmeniä kohteita on saanut käyttö- ja hoitosuunnitelman. Hoitotöiden rahoitus on tosin ratkaisematta.

- Odotamme ja oletamme, että kun valtio on kyennyt panostamana näiden suojeluohjelmien toteuttamiseen tähän mennessä maan hankintaan ja rauhoituskorvauksiin maanomistajille aika hyvin niin, että tämä sama rahoituspanos voisi nyt jatkossa koitua näiden suojelualueiden hoidon hyväksi, luonnonsuojelupäällikkö Juha Hämäläinen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta kertoo.

Suomen Natura-suojelussa on siirrytty nyt sanoista tekoihin. Alueelliset ympäristökeskukset päättävät mitä Natura-alueilla saa tehdä ja mitä ei. Koko asian juridinen pohja on kuitenkin edelleen ratkaisematta lopullisesti EY-tuomioistuimessa.

Monissa jo tulleissa tuomioissa on piirteitä jotka tukevat suomalaisvalittajien näkemyksiä, mutta ympäristöhallinto on toista mieltä.

- Minä en ainakaan usko, että mikään enää muuttuu. Natura-verkosto on Suomen osalta valmis, Hämäläinen uskoo.

Jos toisenlainen päätös tulee, ympäristöhallinto on kaaoksessa. Todennäköisempää onkin, että valitus hylätään tai Suomea vain moititaan, kuten jo kävi suden suojelussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat